Kolmosen Etelälohkon maalipörssin voitosta taisteleva Vera Saastamoinen laittoi pelin pakettiin jo ensimmäisen vartin aikana iskien kolmesta maalipaikasta kolme maalia. Ensimmäisessä maalissaan Saastamoinen käytti hyväkseen MPS:n topparin karkean harhasyötön ja sijoitti pallon hallitusti läheltä verkkoon. Ottelua oli tässä vaiheessa pelattu vain viisi minuuttia ja viisi minuuttia myöhemmin Saastamoinen oli asialla uudelleen, kun hän päätti maaliin Saana Laineen kanssa juonitun kauniin syöttökuvion. Lähes sveitsiläisen kellon tarkkuudella Saastamoinen iski illan kolmannen osumansa jälleen viisi minuuttia edellisen osuman jälkeen. Rangaistusalueelle vapaaksi unohdettu hyökkääjä sijoitti pallon läheltä maaliin Nea Sunilan esityöstä.
Kolmen tehdyn maalin jälkeen maalihanat tyrehtyivät, vaikka maalipaikkoja lukemien kaunisteluun Gnistanilla riitti. Maaliraudat kolisivat muutamaankin otteeseen, mutta lisämaaleja saatiin odotella aivan puoliajan loppusekunneille saakka. Saara Leppänen antoi hienon kulmapotkun ja toppari Valentina Johansson nousi puskemaan röyhkeästi pallon verkon perukoille.
Toisella puoliajalla Kipinä jatkoi siitä, mihin ensimmäisellä puoliajalla jäi kaunistellen johtoaan jo 48. minuutilla. Muutaman tuhlatun maalipaikan jälkeen pallo löysi lopulta tiensä perille saakka, kun Elli Auvinen syötti Saara Leppäsen vapaaksi oikealta laidalta ja tämä laukoi tarkasti matalan laukauksen takakulmaan.
Gnistanin illan kuudes maali oli Elli Auvisen käsialaa, kun hän murtautui vasemmalta laidalta hienosti maalipaikkaan ja päätti suorituksensa hallittuun sijoitukseen oikeaan alakulmaan.
Tämän jälkeen keltapaidat keskittyivätkin lähinnä maalipaikkojen tuhlailuun. Paikkoja lukemien kaunisteluun riitti aivan loppuhetkille saakka, mutta lisämaaleja ei enää nähty.
Head Coach Mikko Rantala kommentoi ottelua.
– Täytyy olla tyytyväinen siihen, että hallittiin ottelua eikä jätetty vastustajalle juurikaan mahdollisuuksia. Maalipaikoissa meidän olisi pitänyt olla tehokkaampia.
Voittonsa myötä Gnistan vankisti asemiaan sarjan kahden parhaan joukossa. EIF:n hävittyä oman ottelunsa piste-ero tammisaarelaisiin venähti neljään pisteeseen. Seuraavassa ottelussaan Gnistan kohtaa LPS:n Laajasalossa ensi perjantaina.


