Ottelu käynnistyi tasaisissa merkeissä, eikä kumpikaan joukkue saanut alkuhetkillä selvää otetta pelitapahtumista. FC Lahti loi ensimmäisen vaarallisen tilanteensa jo viidennellä peliminuutilla, kun Otso Koskinen pääsi kokeilemaan kaukolaukausta, mutta yritys suuntautui maalin ohi.
Lahti jatkoi aktiivisena myös vartin kohdalla. Jälleen asialla oli Koskinen, joka pääsi laukomaan hyvästä paikasta, mutta Gnistanin maalivahti Alex Craninx koppasi keskelle suuntautuneen yrityksen varmasti.
Gnistan sai ensimmäisen huippupaikkansa 19. minuutilla. Danny Perez löysi tarkalla keskityksellään takatolpalta Adeleke Akinyemin, jonka jatko suuntautui kuitenkin niukasti ohi maalin.
Vierasjoukkue otti ottelun hallintaa vahvemmin haltuunsa noin 20 minuutin pelin jälkeen ja hallitsi seuraavia peliminuutteja. 33. minuutilla Saku Ylätupa otti pallon taidokkaasti haltuun ja eteni keskitysasemaan, mutta Adeleke Akinyemi ei aivan yltänyt jatkamaan palloa maalin edestä.
Ensimmäisen puoliajan paras maalipaikka nähtiin kuitenkin FC Lahdella. Otso Koskinen pääsi 38. minuutilla vaaralliseen vetopaikkaan, mutta Alex Craninx venyi huipputorjuntaan ja piti lukemat tauolle mentäessä maalittomina.
Gnistan teki puoliajalla kolme vaihtoa, kun Benjamin Dahlström, Joakim Latonen ja Juhani Ojala tulivat kentälle Danny Perezin, Marcelo Costan ja Edmund Arko-Mensahin tilalle.
Ottelun ratkaisu nähtiin 54. peliminuutilla. FC Lahti keskitti pallon kaukaa keskialueelta rangaistusalueelle, ja epäonnisesti pallo kimposi Gnistan-kapteeni Ayo Obileyen kautta omaan maaliin.
Gnistan reagoi nopeasti takaiskuun. Kaksi minuuttia myöhemmin Joakim Latonen tarjoili pallon Otto Hannulalle, joka pääsi laukomaan rangaistusalueen kulmalta, mutta Osku Maukonen torjui yrityksen.
Tasoitus näytti syntyvän tunnin kohdalla, kun Adeleke Akinyemi siirsi pallon verkkoon, mutta osuma hylättiin paitsiona.
Gnistan haki tasoitusta aktiivisesti myös päätösjaksolla. 70. minuutilla Roman Eremenko tuli kentälle Saku Ylätuvan tilalle. FC Lahdella oli puolestaan hyvä mahdollisuus lisätä johtoaan 77. minuutilla, kun Amir Belabid pääsi vaaralliseen paikkaan, mutta Ayo Obileye heittäytyi tärkeään blokkiin.
Lisäajalla Lahti sai mahdollisuuden mennä 2-0 johtoon. Ayo Obileyen rikkeen jälkeen FC Lahdelle tuomittiin rangaistuspotku, mutta Alex Craninx venyi jälleen huipputorjuntaan pysäyttämällä Erik Anderssonin yrityksen.
Gnistan painosti vielä ottelun viimeisillä hetkillä, mutta tasoitusmaali jäi tällä kertaa syntymättä, ja pisteet jäivät Lahteen lukemin 1–0.
Head Coach Jussi Leppälahti ei peitellyt pettymystään ottelun jälkeen.
– Lahden olisi pitänyt voittaa 4–0. Olimme todella huono joukkue. Katsotaan maanantaina videolta ja otetaan opit kotiin. Nurmipeli, sillä on tietysti vaikutus.


