Lisää tulivoimaa Gnistanin hyökkäykseen

Tuukka Kurki palaa pääkaupunkiseudulle Lappeenrannasta. Hänen sopimuksensa Gnistanin kanssa on loppukauden mittainen.
IMG-20200907-WA0038

Joensuusta kotoisin oleva 21-vuotias Kurki muutti pääkaupunkiseudulle vuonna 2015 liittyen Käpylän Pallon B-juniorijoukkueeseen, josta lupaavan hyökkääjän matka jatkui HJK:n organisaatioon. Läpimurtonsa miesten tasolla Kurki tekikin HJK:n reservijoukkue Klubi 04:ssa vuonna 2017 iskien Kakkosessa 14 ottelussa kuusi osumaa. Kaudella 2018 Kurki pelasi vahvan kauden tuolloin Ykkösessä pelanneen HIFK:n paidassa päästen juhlimaan sarjanousua kauden päätteeksi.

Ykkösen kokemusta Kurjelta löytyy myös KTP:n paidasta yhteensä 22 ottelun verran, joissa mies on osunut tolppien väliin neljästi. Kuluvan kauden Kurki aloitti KTP:ssä, mutta siirtyi kesken kauden PEPOn riveihin pelaten lilapaidassa neljän ottelun verran.

– Hyvä fiilis liittyä Gnistanin vahvuuteen. Yritän auttaa joukkuetta kaikin mahdollisin tavoin säilymistaistelussa, kertoo Kurki.

Gnistan koki myös jobinpostia, kun Jesse Ahosen VPS-ottelussa saama polvivamma pitää miehen loppukauden sivussa. Toimitusjohtaja ja apuvalmentaja Marko Kolsi kommentoi viimeisintä liikehdintää.

– Joukkue on nyt valmis loppukauteen ja taisteluun sarjapaikasta. Olemme tyytyväisiä pelaajista, joita saimme sisään. Tuukka tuo meille taas yhden vaihtoehdon hyökkäyspelaamiseen, jota Jessen loukkaantumisen myötä halusimme vielä vahvistaa.

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.