Virhe pelaajarekisteröinnissä
Gnistan on alusta alkaen myöntänyt tehneensä virheen omien B-junioreidensa rekisteröinnissä kyseiseen otteluun. Tapahtuneeseen virheeseen on ratkaisevasti vaikuttanut se, että ennen B-junioreiden peluuttamisen suunnittelua Gnistan tiedusteli 2.4. Palloliitolta tarvittavia toimenpiteitä omien junioreiden käyttämiseksi kyseisessä Suomen Cupin ottelussa. Gnistan toimi asiassa Palloliitolta 2.4. saamansa vastauksen mukaisesti.
Poikkeuksellisen ankara seuraamus
Vastaavanlaisista rekisteröintivirheistä Palloliiton kilpailutoiminnan rangaistuskäytäntönä on tyypillisesti ollut sakkorangaistus, joka tässäkin tapauksessa oli kilpailutoiminnan alkuperäinen päätös. Palloliiton vastalausevaliokunnan päätös muuttaa ottelun lopputulos FC POHU/CJ Unitedin eduksi poikkesi kuitenkin ankaruudellaan huomattavasti vakiintuneesta käytännöstä. Tästä syystä Gnistan halusi saattaa päätöksen myös Urheilun oikeusturvalautakunnan arvioitavaksi.
Tarve rangaistuskäytäntöjen ja seuraamusten selkeyttämiselle
Asian ratkettua nyt myös Urheilun oikeusturvalautakunnassa Gnistan kokee, että Palloliiton tulisi pikaisesti täsmentää kilpailumääräyksissä määriteltyjä rangaistuksia sekä varmistaa, että rangaistuskäytännöt ovat johdonmukaisia ja ennakoitavia. Eri säännöissä ja niiden soveltamisessa ei tulisi esiintyä tässä mittaluokassa tulkinnanvaraisuutta, erityisesti silloin, kun kyse on seuraamuksista, joilla on ratkaiseva vaikutus kilpailulliseen lopputulokseen.
Nykytilanteessa jokaisen joukkueen tulisi oman oikeusturvansa vuoksi ehdottomasti valittaa kaikista mahdollisista vastustajajoukkueen pelaajien rekisteröinnissä tapahtuneista virheistä, mikäli Palloliiton kilpailutoiminnan määräämä rangaistus on jotain muuta kuin ottelun lopputuloksen muuttaminen. Tämä riippumatta siitä, kuinka vakava rike on ollut tai onko sillä ollut minkäänlaista kilpailullista vaikutusta otteluun.
Pahoittelut ja jatkotoimet
Lopuksi seura haluaa pyytää syvästi anteeksi tapahtunutta virhettä ja sen seurauksia edustusjoukkueen pelaajilta, taustoilta, faneilta ja koko seurayhteisöltä. Gnistan tulee päivittämään ja korjaamaan toimintamallinsa siten, ettei vastaavaa enää tulevaisuudessa tapahdu.
Seura päivittää uutista mahdollisesti myöhemmin, kun Urheilun oikeusturvalautakunta toimittaa päätöksensä perusteluineen seuralle.


