Pohjola Sairaala ja Pohjola Vakuutus jatkavat Gnistanin yhteistyökumppaneina

Vuodesta 2017 Gnistanin terveydenhuollosta ja vakuutuspalveluista vastanneet Pohjola Sairaala ja Pohjola Vakuutus hoitavat ja vakuuttavat Gnistanin pelaajia myös seuraavat kaksi vuotta. Pohjola Sairaalan Helsingin toimipiste sijaitsee Pikku-Huopalahdessa, jonne voit kätevästi varata...

Otteluraportti: Tehokas Gnistan kaatoi HJK Klubi 04:n näytöstyyliin

Artikkelin kuva: Mira Lönnqvist Lohkovoittajan ratkaisseessa kamppailussa Gnistan sai unelma-alun Jimi Kovalaisen vapautettua Rony Huhtalan iskemään 0-1 osuman vain reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Ensimmäisen vartin ajan vauhdikkaasti hyökännyt Klubi...

Jimi Kovalainen loppukauden lainalla Gnistanissa

FC Kasiysin kasvatti 18-vuotias Kovalainen otti viime kaudella ensiaskeleensa aikuisten sarjoissa pelaten Honka Akatemiassa 12 Kakkosen ottelua, joissa syntyi kaksi osumaa. Ennen Hongan organisaatioon liittymistään nuori keskikenttäpelaaja on edustanut Käpylän...

Santeri Kuivalainen Gnistanin keskikentälle

Tshekin Prahassa syntynyt 21-vuotias Santeri Kuivalainen on varsin tuntematon nimi suomalaiselle jalkapalloyleisölle, sillä hän on luonut uraansa toistaiseksi ulkomailla. Prahan SK Stresovicen juniorijoukkueet läpikäynyt Kuivalainen on edustanut lisäksi synnyinmaassaan maineikkaan...

Otteluennakko: Gnistan kohtaa HJK Klubi 04:n torstaina

Yhden voiton ja tasapelin napannut Gnistan on neljällä pisteellään lohkoykkösenä ennen lohkon viimeisiä pelejä. Tasaisessa lohkossa MP:n kohtaava JIPPO ja HJK Klubi 04 vaanivat vain pisteen Kipinän takana, joten Gnistanin...

Fabian de Abreu Gnistanin puolustukseen

Rio de Janeirossa syntynyt, myös Espanjan passin omaava 23-vuotias Abreu otti ensiaskeleensa ammattilaisjalkapallon parissa kasvattiseuransa, Brasilian pääsarjassa pelanneen, Avain paidassa kausina 2017-2019. Eurooppaan 183 senttinen toppari siirtyi kaudelle 2019-2020 Hollannin...

Valmentaja esittelyssä Richard Tiberi

25- vuotias Richard Tiberi on valmentanut Gnistanissa viisi vuotta. Koko ikänsä Oulunkylässä viettänyt ja Gnistanin junioripolun pelaajana läpikäynyt ”Riku” aloitti valmentamisen ystävänsä suosituksesta. – Hyvä ystäväni Oskari Tielinen oli Gnistanissa...

Gnistanin koronakaranteeni loppusuoralla

Gnistanin kauteen valmistautuminen katkesi 15.2. miesten edustusjoukkueen jäsenen positiivisen koronatartunnan myötä. Terveysviranomaisten kanssa tehdyn selvitystyön jälkeen kaikki altistuneet joukkueen jäsenet määrättiin koronatesteihin 2-3 päivän päästä altistumisesta mahdollisten uusien tartuntojen poissulkemiseksi....

Gnistan aloittaa iltapäivätoiminnan

Gnistan aloittaa koululaisten iltapäiväkerhotoiminnan syksyllä 2021. – Seuramme on jo mukana aamukerhoissa ja Easysport toiminnassa ja senkin takia oli hienoa päästä iltapäivätoiminnan palveluntuottajaksi. Meille on erittäin tärkeää parantaa koko ajan...

Gnistanin miesten edustusjoukkueessa koronatartunta

Viimeksi maanantaina muun joukkueen kanssa tekemisissä ollut henkilö on positiivisesta tuloksesta huolimatta tällä hetkellä oireeton ja hyvävointinen. Joukkueen harjoittelu on toistaiseksi keskeytetty tartuntaketjujen selvityksen ajaksi. Kauteen valmistautuminen jatkuu viranomaisten ohjeiden...

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.