Otteluennakko: Gnistan kohtaa MP:n sunnuntaina vieraskentällä

Gnistan katkaisi viiden pelin tappioputkensa keskiviikkona tyrmäämällä paikallisvastustaja PK-35:n 4-1 lukemin. Maalittoman ensimmäisen jakson jälkeen tahtipuikon käsiinsä ottivat Gnistanin keskuspuolustajat, sillä kolmen miehen puolustuslinjan muodostaneet Gentrit Kovaqi, Fabian de Abreu...

Otteluraportti: Gnistan tyrmäsi PK-35:n paikallispelissä

Gnistan otti paikalliskamppailuun vahvan alun ja vyörytti hyökkäyksiä kohti vieraiden maalia. Lähimmäksi maalintekoa alkuminuuteilla pääsi Kasperi Liikonen, joka puski Pasi Forsmanin hyvästä keskityksestä, mutta yritys oli lopulta helppo pala PK-vahti...

Otteluennakko: Gnistan hakee revanssia PK:sta keskiviikkona

Lauantainen vierailu Tammisaareen ei tuonut muutosta Gnistanin murheelliseen jaksoon Ykkösessä. Ensimmäisellä puoliajalla Gnistanillakin oli omat paikkansa maalintekoon, mutta rutinoitunut kotijoukkue teki voittoon tarvittavat osumat. Keskiviikon ottelussa Gnistan jahtaa tappioputken katkaisun...

Óscar Barros vahvistamaan Gnistanin puolustusta

Gnistanin miehistöön tänään liittyvä Barros on luonut uraansa toistaiseksi kotimaansa Portugalin alemmilla sarjatasoilla. Kaudella 2020-21 Barros edusti SC Vila Realia kymmenessä ottelussa merkkauttaen laitapakille komeat kaksi osumaa. Gnistanin laitapuolustukseen 171 senttinen Barros...

Otteluennakko: Naapurukset mittelevät voimiaan Pihlajamäessä

Ottelusiirtojen vuoksi näiden naapurilähiöiden välisiä kamppailuita saatiin odottaa pitkään ja hartaasti, mutta nyt niitä saadaankin sitten koko rahan edestä, sillä joukkueet kohtaavat toisensa kahdesti viikon sisällä. Ensin otellaan keskiviikkona Pihlajamäessä...

Otteluraportti: Jaro haki kolme pistettä Oulunkylästä

Sateisessa kelissä pelattu kamppailu ei ensimmäisen puoliajan osalta juuri ihmeitä kotiyleisölle tarjonnut. Lukuisista erikoistilanteista huolimatta kumpikaan joukkue ei kunnon maalipaikoille päässyt, josta kiitos kuuluu molempien joukkueiden tarkalle puolustuspelille. Puoliajan paras...

Otteluennakko: Gnistan isännöi Jaroa lauantaina

Gnistan lähtee lauantain otteluun kahden ottelun tappioputkessa, sillä viime viikolla ensin KPV ja sitten RoPS veivät täydet pisteet mukanaan Oulunkylästä. Tuloksellisesti heikosta vireestä huolimatta keltasinisten vahva esitys RoPS:a vastaan antaa...

Oulunkylässä pelataan koko viikonloppu!

Lauantaina Gnistan kohtaa Miesten Ykkösen tärkeässä kamppailussa FF Jaron klo 15:00. HPS:n naiset puolestaan pelaavat klo 18:30 Ilvestä vastaan Kansallisen Liigan ottelussa. Molempien joukkueiden kausikorttilaiset pääsevät katsomaan kummatkin ottelut. HPS:n...

Matsipäivän haastattelussa Fabian de Abreu – ”Kotiyleisön tuella takaisin piikkipaikalle!”

Keskiviikon ottelu KPV:a vastaan ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Kuinka olette onnistuneet nollaamaan keskiviikon tappion? Onko harjoituksissa menty kovaa loppuviikon aikana? – Jalkapallossa tulee joskus päiviä, jolloin asiat eivät mene...

Otteluennakko: Oulunkylässä pelataan tärkeistä pisteistä sunnuntaina

Gnistanin kuuden pelin tappioton putki katkesi keskiviikkona KPV:n haettua täydet pisteet Oulunkylästä. Kotiottelut eivät ole toistaiseksi sujuneet parhaalla mahdollisella tavalla, sillä Gnistan on voittanut viidestä kotipelistä vain yhden. RoPS on...

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.