Otteluennakko: Gnistan haastaa kovavireisen KTP:n Kotkassa

Gnistan jatkoi nousujohteisia otteitaan lauantaina kaatamalla AC Kajaanin 1-0 vahvan peliesityksen päätteeksi. Useista maalipaikoista huolimatta ainoastaan Bangaly Kouyaté onnistui saamaan pallon hyväksytysti verkon perukoille. Keskiviikon otteluun Gnistan voi lauantain voittoisan...

VilI Tuittu ja Benjamin Thurling eivät jatka Gnistanissa

Keskikenttäpelaaja Benjamin Thurling siirtyy Kakkosessa pelaavan PK-35:n riveihin. Thurling saapui Gnistaniin keväällä 2019 FC Viikingeistä ja kuului viime kaudella Ykköseen nousseiden keltapaitojen avainpelaajiin. Kuluvan vuoden aikana 22-vuotias Thurling on kärsinyt...

Otteluraportti: Gnistan kaatoi AC Kajaanin

Vierasjoukkue AC Kajaani oli ottelun alussa niskan päällä ja joukkue loi ensimmäisen kymmenen minuutin aikana muutaman loistavan paikan avausmaalin luomiseen, kun Hussein Mohamed sekä David Popa pääsivät yrittämään maalitekoa. Kajaanilaisten...

Otteluennakko: Gnistan saa lauantaina vieraakseen AC Kajaanin

Gnistan polkaisi sarjan toisen puoliskon käyntiin taistelemalla 2-2 tasapelin Pietarsaaressa vahvaa kotijoukkuetta Jaroa vastaan. Gnistanin sankari oli Douglas Caé, joka ensin tasoitti ottelun ensimmäisellä puoliajalla ja tuikkasi tasapelin varmistaneen osuman varsinaisen...

Lisää tulivoimaa Gnistanin hyökkäykseen

Joensuusta kotoisin oleva 21-vuotias Kurki muutti pääkaupunkiseudulle vuonna 2015 liittyen Käpylän Pallon B-juniorijoukkueeseen, josta lupaavan hyökkääjän matka jatkui HJK:n organisaatioon. Läpimurtonsa miesten tasolla Kurki tekikin HJK:n reservijoukkue Klubi 04:ssa vuonna...

Aleksander Akbar lainalle FC Jazziin

IF Gnistania kaudesta 2017 lähtien edustanut 28-vuotias Aleksander Akbar siirtyy loppukaudeksi lainalle Kakkosessa pelaavan FC Jazzin riveihin. Akbar on ehtinyt uransa aikana pelata Gnistanissa Ykköstä sekä Kakkosta yhteensä 66 ottelun...

Loppukauden kausikortit nyt myynnissä!

Loppukauden kausikortti sisältää IF Gnistanin kauden 2020 Ykkösen kuusi jäljellä olevaa kotiottelua ja pääset ostamaan omasi täältä. Voit tutustua Gnistanin loppukauden otteluohjelmaan puolestaan tästä. Loppukauden kausikortti maksaa 57 euroa, joten...

Otteluraportti: Gnistan taisteli pisteen Pietarsaaresta

Tunnustelevan alun jälkeen Gnistan oli todella lähellä johto-osumaa yhdeksän minuutin pelin jälkeen Lucas Moraisin päästyä puolittaiseen läpiajoon. Morais onnistui harhauttamaan vastaantulleen maalivahti Emil Öhbergin, mutta hyvin sijoittunut toppari Stanley Amuzie...

Otteluennakko: Gnistan kohtaa vieraskentällä FF Jaron

Edellisessä ottelussaan keltapaidat kokivat kirvelevän kotitappion VPS:lle 1-2 lukemin lupauksia herättävästä peliesityksestä huolimatta. Ottelun kaikki maalit nähtiin toisella puoliajalla Nnaemeka Anyamelen vastattua Kipinän ainokaisesta. Alakanttiin sujuneen Ykkösen ensimmäisen puoliskon jälkeen...

Jani Kaukomaa jättää Gnistanin – Salifu Senghore lainalle FC Lahteen

Gnistania tällä kaudella kolmessa sarjaottelussa edustaneen 25-vuotiaan topparin Jani Kaukomaan pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Maalivahti Salifu Senghore siirtyy puolestaan Veikkausliigassa pelaavan FC Lahden riveihin loppukauden mittaisella lainasopimuksella. Tällä kaudella ilman...

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.