TAF-Cleanin otteluennakko: Liigacupin lohkovaihe päätökseen sunnuntaina

IF Gnistan päättää urakkansa Liigacupin lohkovaiheessa sunnuntaina kotiottelulla FC Lahtea vastaan. Ottelu alkaa Talin hallissa kello 14:30. Jos et pääse paikan päälle, Ruutu+ välittää ottelun suorana lähetyksenä. Liput tapahtumaan aikuiset 10 € ja alennusryhmät 7,50 €.
181A3116A

IF Gnistan avasi voittotilinsä Liigacupissa viime lauantaina kaatamalla TPS:n Turussa 0-2 lukemin. Maalilukemat olisivat voineet olla selkeämmätkin Kipinän eduksi, sillä maalipaikkoja keltapaidoilla riitti. Voittoon riittäneet kaksi maalia iskettiin Sergei Eremenkon ja vahvassa vireessä olleen Adeleke Akinyemin toimesta. Maalintekijöiden ohella sankariksi nousi maalivahti Alex Craninx, joka torjui isäntien rangaistuspotkun toisella puoliajalla. Voittonsa myötä Gnistan säilytti pienet mahdollisuudet Liigacupin jatkokierroksille. Jatkoon eteneminen vaatii kuitenkin sekä kolme pistettä sunnuntain kamppailusta sekä kosolti suotuisia tuloksia muista päätöskierroksen otteluista.

Yhden divarikauden jälkeen pikapaluun liigaan tekevän FC Lahden urakka Liigacupissa on sujunut toistaiseksi todella myönteisissä merkeissä. Kotonaan mustapaidat ovat kaataneet HJK:n ja TPS:n, mutta edellinen kierros toi niukan tappion FC Interin vieraana. Yhden pelin muita vähemmän pelannut FC Lahti omaa vielä hyvät mahdollisuudet jatkopeleihin. Gnistanin lisäksi Mustat Kuhnurit kohtaa vielä IFK Mariehamnin vieraissa maaliskuun alussa.

FC Lahti on ollut talven aikana aktiivinen siirtomarkkinoilla. Mastokaupunkiin on siirtynyt kosolti liigakokemusta omaavia pelaajia, joista Armend Kabashi, maalivahti Aatu Hakala sekä Momodou Sarr ovat Oulunkylässäkin hyvin tuttuja nimiä. Mielenkiintoinen nimi on nuori hyökkääjä Justus Ojanen, joka löi viime kaudella läpi Ykkösliigassa ja pyrkii tulevalla kaudella läpimurtoon pääsarjassa.

Gnistanin leirissä ei liiemmin olla mietitty mahdollisuuksia jatkopeleihin. Päävalmentaja Jussi Leppälahti tähyää sunnuntain peliä innokkain mielin ja voitto mielessä. Kauden alkuun on alle kaksi kuukautta, joten harjoituksissa on jälleen menty kovaa kuluneella viikolla.

– Hyvillä mielin taas pelataan ennen pientä breikkiä, koitetaan parantaa taas peliä ja tietysti pelataan voitosta!

– Kovaa on harjoiteltu tällä viikolla, kahdeksat harjoitukset ja peli seitsemään päivään. Töitä on tehty etenkin puolustuspelin kehittymisen eteen – meidän on oltava vieläkin nälkäisempiä prässeissä ja pelattava kovempaa irtopallohetkissä.

Gnistan tiedotti kuluneella viikolla Ramilson Almeidan vahvistavan Kipinän maalivahtiosastoa. Tuoreimman vahvistuksen mukana olo sunnuntain ottelussa on kuitenkin vielä täysi arvoitus. Alle-17-vuotiaiden Pikkuhuuhkajien leirillä ollut nelikko Samuel Heikari, Miguel Yinkfu Chuye, Jeff Selenge ja Kosmo Launiala ovat jälleen Gnistanin käytettävissä. Loukkaantumisten takia varmasti sivussa ovat jo pidempään sivussa olleet Artur Atarah, Benjamin Dahlström, Yevgeni Bashkirov sekä Lucas von Hellens. Heidän lisäkseen Gabriel Europaeus sekä Roman Eremenko ovat todennäköisesti sivussa sairastelun vuoksi.

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.