Keltapaidat ovat saaneet kuluneella viikolla vielä vahvistuksia, kun Linda Räisänen, Sohvi Heikkilä, Hertta Laurinkoski ja Senni Kemppainen liittyivät IF Gnistanin vahvuuteen. Päivän kokoonpanossa nähtiin myös vanhoja tuttuja kasvoja, joista avauskokoonpanossa olivat Ella Aakko sekä seuran omat kasvatit Onerva Martikainen ja Stella Olki.
Ottelu alkoi tasaisin merkein eikä suurempia maalipaikkoja nähty kumpaankaan suuntaan. Ottelun ensimmäinen selkeä maalipaikka oli kuitenkin tuloksekas. Avausmaali nähtiin seitsemännellä minuutilla, kun KuPS:n hyökkääjä Piita Kytölaakso sijoitti pallon lähietäisyydeltä Sonja Fermin selän taakse hienon laitayhteispelin päätteeksi.
Ensimmäinen keltapaitojen maalintekoyritys syntyi Ada Lindrothille 24. minuutilla keskityksen irtopallosta. Laukaus meni kuitenkin hieman yli eikä KuPS-maalivahti Nelli Hautamäki joutunut torjuntahommiin. Puoliaika eteni tasaisissa merkeissä, hienoisen KuPS:n painostuksen merkeissä, ja tauolle lähdettiin vierasjohdossa.
Toinen puoliaika alkoi vierasjoukkueen voimakkaalla painostuksella, rakentaen lyhyessä ajassa useamman erinomaisen hyökkäyksen. Kipinän puolustus sai kuitenkin pidettyä ottelun luvut muuttumattomina.
KuPS siirtyi 62. minuutilla 2–0-johtoon, kun pallo päätyi keltapaitojen maaliin epäonnisen suunnanmuutoksen lopputuloksena. Maalintekijäksi kirjattiin KuPS:n kokenut hyökkääjä Gentjana Rochi.
Maalin jälkeen vaihdosta kentälle tullut Petra Tarkiainen astui kentälle tehokkaasti, rakentaen laadukkaan hyökkäyksen muiden hyökkääjien kanssa. Keltapaidat pääsivät laukomaan useamman kerran, mutta KuPS-puolustus sai peitettyä jokaisen maalintekoyrityksen pitäen oman maalin puhtaana.
Aivan ottelun lopussa keltapaitat saivat erinomaiselta etäisyydeltä vapaapotkun. Laukaus lähti terävästi kohti takayläkulmaa, mutta Hautamäki sai viime hetkellä torjuttua vedon kulmaksi. IF Gnistanin maalihanat jäivät toistaiseksi avaamattomiksi.
Molemmat joukkueet tarjosivat laadukasta jalkapalloa yli 300-päiselle yleisölle Talissa. Ottelu päättyi lopulta 0–2 kuopiolaisten voittoon.
Head Coach Nikos Kalaitzisin kommentit ottelun jälkeen:
– Kova ottelu tänään laadukasta vastustajaa vastaan. Joukkueeltamme nähtiin paljon positiivisia asioita, erityisesti puolustuspelaamisessa sekä kaikkien pelaajien työmäärässä. Tästä jatketaan ja tehdään kovasti töitä pelimme kehittämiseksi.
Kiitos kaikille paikalle saapuneille!
Kansallisen Cupin toinen ja ratkaiseva osaottelu La 24.1. klo 15.00 Lippumäellä, Kuopiossa. Seuraa kanaviamme!


