Vuonna 2008 syntynyt Senni Kemppainen liittyy Gnistanin riveihin EPS:n riveistä. VJS:n ja Hongan tyttöjunioreista uraansa luonut Kemppainen osoitti viime kaudella loistavia kehityksen merkkejä laukomalla EPS:n paidassa maaleja niin tyttöjen SM-karsinnoissa kuin myöhemmin SM-sarjassakin sekä myös naisten Kakkosessa. Viime marraskuussa lupaava Kemppainen sai kutsun Pikkuhelmarien maajoukkueleirille Eerikkilään, jossa kokoontuivat maan lupaavimmat tyttöfutaajat. Tulevalla kaudella Kemppaisella on edessään ensimmäinen kausi maamme korkeimmalla sarjatasolla, Kansallisessa Liigassa.
Head Coach Nikos Kalaitzis luonnehtii Kemppaista pelaajana seuraavasti.
– Senni on jännittävä nuori pelaaja, jolla on hyvät tekniset taidot. Viime kaudella hän esitti lupaavia hyökkäyspään otteita alle 18-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjassa sekä naisten Kakkosessa maaleillaan ja syötöillään. Olemme innoissamme päästessämme seuraamaan hänen kehitystään korkeimmalla tasolla.

Niin ikään vuonna 2008 syntynyt Sohvi Heikkilä siirtyy IF Gnistanin vahvuuteen toisesta espoolaisseurasta eli FC Hongasta. Viisi viime kautta keltamustissa viihtynyt Heikkilä pääsi viime kaudella ottamaan tuntumaa toisiksi korkeimmalla sarjatasolla naisten Ykkösessä. Hongan edustusjoukkueen lisäksi lupaava puolustaja nähtiin myös alle 18-vuotiaiden tyttöjen sekä alemmilla sarjatasoilla pelaavan Hongan kakkosjoukkueen riveissä. Viime helmikuussa Heikkilä osallistui alle 17-vuotiaiden Pikkuhelmarien paidassa kovatasoiseen turnaukseen Italiassa, jossa Suomi mitteli voimiaan emäntämaan lisäksi Saksaa ja Sveitsiä vastaan. Heikkilä oli kerran aloituskokoonpanossa pelaten täydet minuutit ja Saksaa vastaan hän pääsi kentälle ottelun 15 viimeiselle minuutille.
Päävalmentaja luonnehtii Heikkilää pelaajana.
– Olemme seuranneet Sohvia jo hetken ja olemme tyytyväisiä saadessamme hänet nyt riveihimme. Hän on dynaaminen puolustaja, jolla on hyvät pallolliset taidot sekä kyky ennakoida tilanteita. Hän täydentää hyvin puolustuslinjaamme.

Juuri 21 vuotta täyttänyt Hertta Laurinkoski siirtyy Gnistanin vahvuuteen PK-35 paidasta. Hyökkääjä tuo Gnistaniin aina tarvittavaa kokemusta Kansallisesta Liigasta, sillä Laurinkoski on pelannut punamustien paidassa kolmen viime kauden aikana 52 pääsarjatason ottelua osuen yhdeksän kertaa tolppien väliin. Viime syksynä Laurinkoski oli joukkueineen taistelemassa tietään kauden 2026 Kansalliseen Liigaan. Operaatio oli onnistunut, mutta PK-35:n luovuttua sarjapaikastaan pelipaidan väri vaihtuu ensi kaudeksi kirkkaankeltaiseen.
Päävalmentaja luonnehtii Laurinkoskea pelaajana.
– Hertta on teknisesti taitava pelaaja, joka pystyy operoimaan useilla eri pelipaikoilla ja tuomaan meille monipuolisuutta sekä luomaan eri tavoin uhkaa vastustajalle, Hänellä on jo runsaasti kokemusta Liigasta ja olemme tyytyväisiä saadessamme hänet joukkueeseemme.

Neljäs Gnistanin vahvuuteen liittyvä pelaaja on toukokuussa 22 vuotta täyttävä Linda Räisänen, joka kantoi viime kaudella PK-35:n pelipaitaa. Räisänen luuti punamustien takalinjoilla täydet peliminuutit yhtä ottelua vajaat kaikissa kauden 2025 pääsarjaotteluissa sekä kauden päättäneissä karsintaotteluissa. Räisänen tuo joukkueeseen kokemusta pääsarjatasolta, sillä vankka toppari on pelannut uransa aikana Kansallista Liigaa yhteensä 68 ottelun verran PK-35:n, NJS:n sekä HJK:n paidassa.
Nikos Kalaitzis luonnehtii.
– Tiedämme Lindan kyvyt ja olemme seuranneet hänen esityksiään jo pidempään, joten olemme iloisia saadessamme hänet joukkueeseen. Hänellä on paljon kokemusta liigatasolta ja vahva puolustaja. Hän on erittäin hyvä pallon kanssa, vahvat johtamistaidot sekä korkeat suorittamisen standardit, joita tarvitsemme joukkueessamme.

IF Gnistan toivottaa Sennin, Sohvin, Hertan ja Lindan lämpimästi tervetulleeksi Kipinän vahvuuteen!
Naisten joukkueen sopimustilanne:
- Ella Aakko
- Antonia Pohjanoksa
- Onerva Martikainen
- Stella Olki
- Nea Martikainen
- Jasmin Leppioja
- Anni Kattelus
- Petra Tarkiainen
- Daniela Tiainen
- Sonja Ferm
- Iida Laine
- Jamie Rita
- Irea Virtanen
- Ada Lindroth
- Senni Kemppainen
- Sohvi Heikkilä
- Hertta Laurinkoski
- Linda Räisänen


