Pelaajaurallaan Veikkausliigassa HIFK:ta edustanut Jukka Halme aloittaa Gnistanin tyttöjen B2-joukkueen sekä 2015-syntyneiden poikien Kilpa2-joukkueen päävalmentajana. Halmeella on mittava peliura taustalla HIFK:ssa, mutta myös Gnistan on tuttu seura Halmeelle, sillä hän on edustanut Kipinää pelaamalla Gnistanin M35-joukkueessa muutamia otteluita.
Sporting Director Jarkko Jokiranta on tyytyväinen saadessaan Halmeen mukaan Gnistanin juniorivalmennukseen.
– Jukka on aloittanut valmentamisen PPJ:ssa ja nähdään hänet lupaavana tulevaisuuden valmentajana. Hänellä tietenkin myös mittava pelaajaura taustalla, jonka lisäksi hänen tapansa ajatella jalkapallosta sopii hyvin meille.
Innolla mukaan Gnistanin toimintaan
Halme itse on myös odottavainen tulevan pestinsä suhteen ja kertoo vakuuttuneensa Gnistanista seurana.
– Tuntuu hyvältä tulla Gnistaniin valmentamaan. Olen valmentanut nyt pari vuotta muualla oman peliuran loputtua ja ulkopuolisen silmiin Gnistanin toiminta on vaikuttanut hyvältä. Juteltuani seuran ihmisten kanssa kuva Gnistanin toiminnasta vakuutti minut ja olen hyppäämässä innolla mukaan.
Pelirohkeuden kehittäminen ja oman tietotaidon hyödyntäminen valmennuksen kulmakivinä
Pitkä peliura on tuonut Halmeelle arvokasta tietotaitoa jalkapallosta, jonka hän aikoo nyt yhdistää analytiikkaan sekä pelirohkeuden edistämiseen omassa valmennuksessaan.
– Olen melko analyyttinen pelin suhteen ja haluankin tuoda omaa tietotaitoa pelaajien käyttöön. Haluan kehittää pelaajista fiksuja ja rohkeita, jotta he pystyisivät suoriutumaan kentällä eri tilanteissa.
Lämpimästi tervetuloa Ogeliin, Jugi!


