Gnistanin edustusjoukkueen kausi Veikkausliigassa on alkanut kahdella tappiolla, mutta Suomen Cupissa on hieno mahdollisuus kurssin oikaisuun. Gnistanilla on tähtäimessään viime kautta parempi menestys Suomen Cupissa, sillä viime kaudella urakka katkesi harmillisen aikaisin jo neljännellä kierroksella kärsittyyn tappioon VJS:lle. Kolmannelta kierrokselta on parempia muistoja, sillä VJS/2 kaatui Myyrmäessä 1-8 lukemin.
Gnistanin ikämiesten taival Suomen Cupissa on kulkenut ensimmäiseltä Juuson kierrokselta kolmannelle kierrokselle asti. Matkan varrella ovat kaatuneet Nelosessa pelaavat Kurvin Vauhti, Pöxyt/TNT sekä viimeisimmällä kierroksella SUMU/sob. Ikämiesten avainhahmona on toiminut jo aktiiviurallaan armottomana maaliruiskuna toiminut Pekka Sihvola, joka on laukonut jo kuusi osumaa. Edellisellä kierroksella ”Peksi” oli huimassa vireessä SUMU/Sobin kaadossa iskien peräti neljä maalia.
Sihvolan lisäksi Gnistan/M35:n paidassa on Cup-taipaleen aikana esiintynyt useita mielenkiintoisia nimiä. Samuli Markkanen ja Eduardo Rodriguez nousivat aktiiviurallaan Oulunkylässä rakastetuiksi hahmoiksi ja onpahan kokoonpanossa silloin tällöin nähty myös maalitykki Tuomas Mustosen nimi. Yleisemmin Suomifutiksen seuraajille tuttuja hahmoja ovat MYPAn paidassa SM-kultaa voittanut Miikka Multaharju sekä mittavan uran korkeimmilla sarjatasoilla pelannut Juri Kinnunen. Nimekkäimpien vahvistusten ohella ikämiehissä pelaa useita Gnistanille vuosikaudet uskollisena pysyneitä pelimiehiä, jotka ovat tulleet tutuiksi Gnistan Ogelin paidasta.
Eriskummallisesta otteluparista huolimatta päävalmentaja Jussi Leppälahti ei hetkeäkään epäile vastustajan iskukykyä keskiviikkona.
– Vastustajassa on todella paljon kokemusta ja osaamista, joten ihan varmasti kova ja hyvä futismatsi on tulossa! Cupissa ei päde sarjasysteemit, joten kaksi kovaa jengiä lähtee taistelemaan jatkopaikasta varmasti tosissaan.
Keskiviikon ottelu tarjoaa jälleen mahdollisuuden jatkaa pelillistä kehitystä, jota päävalmentajan mukaan oli tappiosta huolimatta havaittavissa jo lauantaina.
– Yritetään jatkaa sarjapelien välissä kehittymistä. Etenkin Inter-pelin toinen jakso oli taas kehitystä ensimmäisestä sarjapelistä, sillä puolustimme hyvin ja pelasimme pallolla rohkeammin. Yritetään jälleen pelata pykälän paremmin ja mennä tietysti jatkoon!



