Markkinoinnin ja viestinnän työharjoittelijaksi IF Gnistaniin

Gnistanissa voi suorittaa korkeakoulun harjoitteluita, jotka sopivat erityisesti markkinoinnin, viestinnän ja media-alan opiskelijoille. Tänä vuonna Gnistanissa harjoitteluaan suoritti urheiluliiketoiminnan opiskelija Markus Rissanen.
ChatGPT Image 19. tammik. 2026 klo 11.10.47

Lue alta, millainen Markuksen kokemus oli Gnistanilla:

Urheiluliiketoimintaa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa opiskelevana minua kiinnosti luonnollisesti työharjoittelu suomalaisen jalkapallon huipulla. Pääsin aloittamaan harjoitteluni heinäkuussa Gnistanilla, Frans Enalan johtamassa markkinointi- ja viestintätiimissä.

Markkinointiin ja viestintään kuuluu olennaisena osana sosiaalinen media. Voin vain kuvitella, mitä Fransin mielessä liikkui, kun kerroin toisena työpäivänä, etten ollut käyttänyt henkilökohtaisia Meta-tilejä kymmeneen vuoteen. En siis osannut käyttää esimerkiksi Instagramia, ja minulle jouduttiin kädestä pitäen opettamaan IG-storyn tekeminen.

Tästä kuitenkin lähdettiin liikkeelle ja harjoittelemaan. Kokemattomuuteni ei estänyt Fransia antamasta minulle rohkeasti vastuuta heti alusta alkaen pikaisen perehdytyksen jälkeen. Minulla oli selkeitä vahvuuksia, kuten kirjoittaminen ja ihmisten kanssa toimiminen, ja näiden pohjalta minulle annettiin paljon erilaisia työtehtäviä. Surullisenkuuluisat kahvinkeittotehtävät sai unohtaa heti alkuunsa.

Yksikään päivä ei ollut samanlainen, ja työtehtävät vaihtelivat paljon. Tehtäviini kuuluivat muun muassa:

  • tiedotteiden tekeminen
  • ”kontsan” kuvaaminen
  • nettisivujen päivittäminen
  • otteluraporttien ja -ennakoiden kirjoittaminen
  • mainos- ja tiedotekuvien tekeminen ja muokkaaminen
  • kausijulkaisun tekeminen

Lisäksi harjoitteluun kuului myös rutiininomaisia tehtäviä, kuten viikoittaisen uutiskirjeen tekeminen, minkä koin hyvänä ja kehittävänä asiana.

Palaute ja jatkuva kehittyminen olivat keskiössä

Asia, jonka koen ehkä tärkeimmäksi työharjoittelussa, on jatkuva palautteen saaminen. Sain mielestäni oikeudenmukaista ja rakentavaa palautetta koko viisikuukautisen harjoitteluni ajan. Vaatimustaso oli ammattimaisen korkea, mutta ei missään vaiheessa kohtuuton: ruusuja tuli, kun ne ansaittiin, ja risuja silloin, kun niille oli aihetta.

Omalla kohdallani tekemisessäni oli ajoittain enemmän vauhtia kuin järkeä, minkä vuoksi mokia sattui useammin kuin kerran. Näihin suhtauduttiin kuitenkin ymmärtäväisesti, ja ”uutta putkeen vaan” -mentaliteetti antoi aina mahdollisuuden onnistua seuraavassa tehtävässä.

Paikka, jossa halutaan sinun onnistuvan

Kun keskustelen työharjoittelusta tuttujeni kanssa, annan alasta riippumatta aina saman neuvon: hakeudu paikkaan, jossa aidosti halutaan, että sinä onnistut.

Voin todeta, että Gnistan on juuri tällainen paikka. Paikka, jossa halutaan ja varmistetaan, että sinä onnistut ja opit – väistämättömistä vastoinkäymisistä huolimatta.

Tule osaksi joukkueemme tarinaa!

Jos innostuit, hae harjoitteluun IF Gnistanille! Toivomme, että harjoittelija voisi sitoutua pidemmäksi aikaa – vähintään 2–6 kk ajaksi, jotta harjoittelusta olisi mahdollisimman paljon hyötyä sinulle. Sinut perehdytetään taitotasosi mukaan, ja vastuuta annetaan lisää taitojesi kehittyessä.

Millaista harjoittelu on?

Työ on usein nopeatempoista ja ajoittuu usein myös iltoihin ja viikonloppuihin. Tarvitset joustavuutta ja halua heittäytyä mukaan urheilumaailman rytmiin.

Mistä taidoista ja kokemuksesta on hyötyä harjoittelussa?

  • Adoben ohjelmistojen perusteet hallussa. Päivittäisessä työssä käytämme paljon ohjelmistoja, kuten Premiere Prota, Illustratoria ja Photoshopia. Jos sinulla on perustaidot näistä, pääset hyvään alkuun!
  • Kameran käyttö. Työssä kuvataan niin videoita kuin valokuvia järjestelmäkameroilla ja puhelimilla. Perustaidot kameran käytöstä ja ymmärrys kuvakulmista auttavat sinua onnistumaan.
  • Motivaatiota ja hyvää asennetta. Kaikkea ei tarvitse osata valmiiksi – tärkeintä on halu oppia uutta ja positiivinen asenne. Työkalut ja taidot oppii aina, kun asenne on kohdallaan.

Harjoittelu on palkaton, mutta tarjoamme:

  • Harjoittelun päätyttyä todistuksen ja mahdollisuuden saada meiltä suosittelut.
  • Harjoittelujaksosi pituudesta riippuen yllätyspaketin, joka sisältää muun muassa Gnistanin kausikortin.

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä ja lähetä hakemuksesi:
Frans Enala
Markkinointi- ja viestintävastaava
frans.enala@gnistan.fi

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.