TAF-Cleanin otteluennakko: IF Gnistan hakee revanssia Interistä perjantaina

IF Gnistan metsästää perjantaina revanssia Interistä, joka oli selkeästi vahvempi kauden ensimmäisessä kohtaamisessa. Ottelu alkaa Oulunkylän Mustapekka areenalla kello 18:00. Mikäli et pääse paikanpäälle kannustamaan Gnistania, Ruutu+ välittää ottelun suorana lähetyksenä. Otteluisäntänä toimii XL Energiajuoma.
gnistan inter ennakko

Ennen juhannusta IF Gnistan tasasi pisteet VPS:n vieraana 0-0 tasatuloksella. Ottelu oli alusta loppuun tasaista taistelupalloa, jossa kotijoukkueella oli paremmat paikat maalin tekoon. Gnistanin sankariksi nousi useita loistotorjuntoja tehnyt maalivahti Alex Craninx. Päävalmentaja Jussi Leppälahti näki laadukasta vastustajaa vastaan napatun vieraspisteen olleen ansaittu ja suuntasi katseet tulevaan positiivisin mielin. Gnistan lähtee runkosarjan toiselle kierrokselle seitsemänneltä tilalta. Matkaa kuudenteen tilaan on edelleen vain kolme pistettä, mutta pistetahdin on säilyttävä edelleen tasaisena, jotta toiveet mestaruussarjaan selviämisestä säilyvät elossa.

FC Interin kevätkierros oli tuloksellisesti vakuuttava. Joukkue porskutti 11 ottelua tappioitta voittaen peleistä voittaen peleistään seitsemän ja pelaten neljästi tasan. Vieraissa turkulaisten suoritustaso on ollut erityisen vankalla tasolla, sillä kuudesta reissupelistään Inter on voittanut peräti viisi. Sinimustat päättivät kevätkierroksen 5-0 voitolla KTP:sta, jonka siivittämänä Inter lähti juhannuksen viettoon sarjan piikkipaikalta.

Vesa Vasaran suojattien yhtenä valttina on ollut tehojen tasainen jakautuminen. Yhtä ykköstykkiä ei ole erottunut vaan viisi pelaajaa on iskenyt kolme maalia, jonka lisäksi peräti 11 pelaajaa on osunut vähintään kerran tolppien väliin. Kuten menestyvillä joukkueilla yleensä, onnistujia riittää jokaisella pelipaikalla. Erityismaininnan ansaitsevat jo kolme maalia mieheen laukoneet laitapuolustajat Jussi Niska ja Dimitri Legbo, keskikentän herra Florian Krebs sekä hyökkääjä Loic Essomba. Gnistanista tuttu Momodou Sarr on täyttänyt vahvistuksen saappaat kolmella tehdyllä maalillaan.

Huhtikuisessa joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa Inter oli selkeästi vahvempi 3-0 lukemin. Kipinällä oli toisella puoliajalla omatkin paikkansa maalin tekoon, mutta erityisesti vastahyökkäyksissään todella terävä Inter ratkaisi ottelun viimeisen kympin kahdella maalillaan.

Päävalmentaja Leppälahti haluaa joukkueensa ottavan selkeitä kehitysaskeleita kevään kohtaamisesta, jotta pisteet jäävät Oulunkylään.

– Kauden toinen matsi oli Turussa Interiä vastaan ja he olivat siinä pelissä parempia. Nyt, fanaattisen kotiyleisön edessä, me haluamme ottaa kehitysaskeleen ja olla heitä parempia.

Leppälahti ei halua paljastaa perjantain taktisia suunnitelmia, mutta painottaa Gnistanin haluavan tehdä vieraiden illasta mahdollisimman vaikean.

– En nyt paljasta taktisia nyansseja, mitä me aiomme tehdä paremmin kuin viimeksi, mutta sanotaan näin, että jos Inter haluaa saada hyökkäysten kiihdytyksiään aikaiseksi, niin heidän on kärsittävä ensin.

Gnistanin terveystilanteessa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia juhannustauon aikana. Sairastellut Jukka Raitala on palannut harjoituksiin, mutta hänen pelaamisensa ratkeaa vasta lähempänä ottelua. Puolustuksessa tilanne voisi olla parempikin, sillä myös Juhani Ojalan, Oludare Olufunwan sekä Oliver Petterssonin pelaaminen on epävarmaa sairastelujen ja muiden vaivojen vuoksi. Sivussa ovat myös yhä vammoistaan kuntoutuvat Roman Eremenko sekä Vertti Hänninen.

Gnistan on kovan haasteen edessä perjantaina, joten kotiyleisön fanaattinen ja äänekäs tuki on enemmän kuin arvokasta. Aurinkokatsomoon on vielä hyvin paikkoja tarjolla, joten ei muuta kuin lippuostoksille! Ennakkoliput myy tuttuun tapaan Ticketmaster. Otteluun odotetaan jälleen paljon yleisöä, joten saavuthan paikalle hyvissä ajoin ruuhkien välttämiseksi.

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.