IF Gnistanin miesten ja naisten edustusjoukkueista vastaavan IF Gnistan Oy:n yhtiökokous on vahvistanut IF Gnistan Oy:n tilinpäätöksen tilikaudelta 1.12.2023–31.12.2024. Tilikausi oli poikkeuksellisesti 13 kuukauden mittainen, mikä johtui tilikauden muuttamisesta emoyhtiö Stephen Industries Inc Oy:n tilikautta vastaavaksi.
Tappio odotettu – kasvua kaikilla osa-alueilla
Yhtiön tilikauden liikevaihto oli 1,17 miljoonaa euroa ja tappiota tilikaudelta kertyi hieman alle 480 000 euroa. Seura on investoinut vahvasti kasvuun ja organisaation kehittämiseen. Tilikauden tappio oli lopulta hieman budjetoitua suurempi. Tähän vaikuttivat kuukautta pidempi tilikauden pituus sekä se, että Mustapekka Areenan pääkatsomon tulipalon vuoksi Veikkausliigajoukkue joutui siirtymään pois kotikentältään Oulunkylästä loppukauden 2024 ajaksi, menettäen merkittävän osan budjetoiduista ottelutapahtumatuloista. Muilta osin tulos oli linjassa strategisten tavoitteiden kanssa.
IF Gnistan -konserniin IF Gnistan Oy:n lisäksi kuuluvan ja seuran olosuhteista vastaavan Oulunkylän tekonurmi Oy:n liikevaihto kasvoi edelliseen tilikauteen verrattuna, ollen 564 000 euroa, jolla syntyi hieman yli 5 000 euron positiivinen tulos.
Kasvu on ollut hyvää kaikilla osa-alueilla:
- Uusina tuloerinä TV-tulot ja UEFA:n solidaarisuusraha muodostivat merkittävän osan liikevaihdon kasvusta.
- Yritysmyynnin kokonaissumma on lähes nelinkertaistunut vuoden 2023 Ykkösliigakauden jälkeen.
- Yleisökeskiarvo on kolminkertaistunut.
- Kannattajatuote- ja ottelutapahtumamyynti Mustapekka Areenalla ovat vahvassa kasvussa
- Henkilöstöä on vahvistettu uusilla ammattilaisilla niin urheilutoiminnan kuin toimistonkin puolella.
– Pystyimme jatkamaan 100-vuotisjuhlavuotena vahvalla kasvun ja kehityksen tiellä, vaikka seurayhteisömme kohtasi valtavan vastoinkäymisen massiivisen tulipalon tuhotessa pahoin heinäkuussa Mustapekka Areenaa. Liiketoimintamme kasvoi tästä huolimatta voimakkaasti ja brändin tunnettuus ja siihen liitettävä positiivinen mielikuva vahvistuivat entisestään, toteaa IF Gnistan Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Vanala.
Stadionhanke ja uusi tapahtuma luovat kasvupohjaa tuleville vuosille
IF Gnistan on aktiivisesti mukana kehittämässä Oulunkylän liikuntapuistoon uutta koko Pohjois-Helsingin jalkapallostadionia. Hanke etenee suunnitellusti yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa, ja seura tiedottaa sen etenemisestä lisää lähiaikoina.
Uutena tulonlähteenä vuonna 2025 toimii Kipinä Festival, joka järjestetään ensimmäistä kertaa Oulunkylän urheilupuistossa 4.–5. heinäkuuta 2025 yhdessä United Festivals Oy:n kanssa. Festivaali tuo yhteen huippuesiintyjiä Suomesta ja maailmalta. Tapahtumasta odotetaan merkittävää lisätuloa seuran toimintaan.
– Vuosi 2025 tulee olemaan jälleenrakentamisen ja uudenluomisen vuosi. Edustusjoukkueet palaavat pelaamaan Oulunkylään uuden ja isomman pääkatsomon eteen sekä huomattavasti aikaisempaa parempien oheistilojen äärelle. Kiinnostus IF Gnistania kohtaan on hyvässä kasvussa ja tämä vaikuttaa positiivisesti myös kumppanimyynnin näkymään. Mustapekka Areenan tapahtumien lukumäärä kasvaa huomattavasti PK-35:n naisten ja miesten edustusjoukkueiden siirtyessä pelaamaan kotiottelunsa Oulunkylään, ja lähdemme ennakkoluulottomasti kokeilemaan uusia tulonhankintamahdollisuuksia, joista suurimpana Kipinä Festival, Vanala jatkaa.
Hallitukseen uusi kokenut vahvistus: Sari Mikkonen-Mannila
Yhtiökokouksessa valittiin myös IF Gnistanin hallitus. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Sari Mikkonen-Mannila. Hän on kokenut markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen ja omaa pitkän kokemuksen myös jalkapallon parissa eri tehtävissä toimimisesta. Hän toimii nykyisin markkinointi- ja viestintätoimisto Kamua Helsinki Oy:n toimitusjohtajana.
IF Gnistan Oy:n hallitus 2025
- Antti Uusitalo, hallituksen puheenjohtaja
- Kustaa Poutiainen, hallituksen varapuheenjohtaja
- Patrik Ekström, hallituksen jäsen
- Sari Mikkonen-Mannila, hallituksen jäsen
- Hans Pedersen, hallituksen jäsen


