Viime sunnuntaina Gnistan kärsi niukan tappion KuPS:lle 1-2 lukemin. Ensimmäisen puoliajan jälkeen näytti vielä hyvältä Gnistanin johtaessa ottelua Gabriel Europaeuksen näyttävällä osumalla, mutta toisella puoliajalla rutinoitunut ja voittamaan tottunut KuPS käänsi koitoksen edukseen kahdella maalillaan. Ikävästä käänteestä huolimatta päävalmentaja Jussi Leppälahti näki joukkueensa pelanneen kauden parasta futista toisella puoliajalla ja harmitteli viime hetkillä rikkeenä hylättyä tasoitusmaalia. Nuori Gabriel Europaeus pelasi hienon ottelun oikean laitapuolustajan tontilla ja teki uransa ensimmäisen liigamaalin kuvankauniilla laukauksella ylänurkkaan.
Jälleen kerran häntäpäähän ennustettu IFK Mariehamn kuuluu alkukauden myönteisimpiin yllättäjiin. Jo viisi ottelua pelanneet saarelaiset ovat ottaneet jo kaksi voittoa Hakan ja Ilveksen kustannuksella. Edellisessä ottelussaan IFK Mariehamn otti todella arvokkaan kotivoiton Ilveksestä dramaattisen ottelun jälkeen.
IFK Mariehamnin viime kaudella putoamistaistossa kuiville luotsannut britti Gary Williams jatkoi joukkueen ruorissa myös tällä kaudella. Grönvitt menetti talvella tärkeitä avainpelaajia Adam Larssonista ja Robin Sidistä alkaen ja on pyrkinyt paikkaamaan aukkoja pääasiassa ulkomaalaishankintojen turvin, jonka lisäksi toisen polven futaaja Anttoni Huttunen siirtyi menestyksekkään Ykkösliigakauden jälkeen saarelle kehittymään. Alkukaudesta hyökkääjä Olawale Tehe on noussut esiin kahdella maalillaan.
Viime kaudella IFK Mariehamn ja Gnistan tasasivat toukokuussa pisteet Maarianhaminassa 1-1 lukemin, mutta kotipeleissään Gnistan oli kahdesti vahvempi 2-1 numeroin ensin runkosarjassa ja sitten alemman jatkosarjan ottelussa.
Päävalmentaja Leppälahti odottaa haastavaa ottelua lauantaina hyvin aloittanutta vastustajaa vastaan.
– Tosi kova peli tulee. IFK on sarjan paremmalla puoliskolla ja he varmasti yrittävät jatkaa erinomaista alkukauttaan. Me puolestaan haluamme päästä takaisin voittojen tielle!
– Mariehamn puolustaa tiiviisti, prässää ajoittain tosi kovaa, ja hyökätessä heillä on paljon laatua keskellä ja laidoilla.
Oludare Olufunwan pelilupa-asiat ovat viimein kunnossa, joten hän debytoi keltapaidassa lauantaina. Leppälahti kuvaa pelaajatilannetta seuraavasti.
– Tuossa on ollut vähän flunssaa ja on joitakin kysymysmerkkejä. Jukka Raitala on palannut harjoituksiin tällä viikolla. Myös Olufunwa on ollut viikon mukana.
Uusi ja uljas pääkatsomo vihittiin käyttöön viime sunnuntaina KuPS:a vastaan. Tunnelma oli mahtava ja seura toivoo, että mahdollisimman moni pääsisi myös lauantaina paikalle kannustamaan Gnistan takaisin voittojen tielle. Ennakkoliput otteluun myy Ticketmaster perjantai klo 12.30 alkaen. Ticketmaster on lähettänyt kaikille kausikorttilaisille sähköpostiin linkin, jonka kautta voi lunastaa paikkansa tuleviin kotiotteluihin. Lauantain otteluun on jälleen odotettavissa paljon yleisöä, joten saavuthan paikalle ajoissa ruuhkien välttämiseksi.



