Otteluraportti: Vauhdikas pistejako Oulunkylässä

SJK:n vierailusta Oulunkylään perjantai-iltana tuli odotetun vauhdikas. Molemmat osuivat kahdesti maalipuiden väliin. Otteluisäntänä toimi tänään Aro Systems.
otteluraportti_SJK_koti

Gnistan joutui tekemään muutamia muutoksia puolustuslinjaansa Edmund Arko-Mensahin pelikiellon ja Oludare Olufunwan sairastumisen takia. Jukka Raitala avasi vasempana puolustajana, toppariparina avasi Juhani Ojala ja Rachide Gnanou, oikealla tuttuun tapaan Saku Heiskanen.

Gnistan tuli otteluun hyvällä sykkeellä. Noin kymmenen minuutin kohdalla Roman Eremenko laukoi kohti alakulmaa, mutta Roope Paunio venytti näppinsä väliin.

Avausmaaliakaan ei tarvinnut kauaa odottaa. Takana oli 14 minuuttia, kun Jukka Raitala näytti, että vasempanakin pakkina homma toimii edelleen. Tarkka pallo etutolpalle, jossa Vertti Hänninen oli paikalla viimeistelemässä komean hyökkäyksen.

Kymmenen minuuttia myöhemmin peli oli jälleen tasan. SJK:n kulmapotkun jälkeen pallo jäi pyörimään Gnistanin maalinedustalle ja Samuel Chukwudi pääsi viimeistelemään tasoituksen lähietäisyydeltä.

Gnistanilla oli aivan puoliajan lopussa vielä muutama hyvä tilaisuus siirtyä takaisin johtoon, mutta viimeistelyt eivät osuneet maalipuiden väliin ja tauolle siirryttiin tasalukemissa.

Ensimmäinen jakso käynnistyi tasaisesti ja SJK sai ensimmäistä jaksoa enemmän painetta Gnistanin maalille muutamilla vaarallisia erikoistilanteilla.

Gnistan aloitti myös toisella jaksolla maalinteon. Armend Kabashi antoi sivuvaparin taka-alueelle, jonne Roman Eremenko hiipi latamaan sydämensä kyllyydestä volleysta pallon SJK-puolustajan kautta verkkoon.

Gnistan sai maalista todella hyvän vaiheen päälle ja Didrik Hafstadin syöksypusku hetkeä myöhemmin suuntautui harmittavasti liian päin Roope Pauniota. Roman Eremenko oli myös lähellä iskeä kauden komeimman maalin, mutta volley täydestä vauhdista kilahti yläriman kautta yli.

Kesken Gnistanin hyvän vaiheen SJK kuitenkin iski toisessa päässä, jälleen kulmapotkusta. Pallo päätyi maalin eteen Samuel Chukwudille, joka teki lähes identtisen maalin kuin ensimmäisellä jaksolla. Ottelua oli tässä vaiheessa takana 71 minuuttia.

Lopussa nähtiin vielä muutamia puolikkaisia tilanteita molemmissa päissä, mutta maaleja ei enää tullut ja pisteet tasattiin 2-2 lukemin.

Gnistanin päävalmentaja Jussi Leppälahti kertoi ottelun jälkeen nauttineensa kahden vauhdikasta jalkapalloa pelaavan joukkueen kohtaamisesta.

– Ensimmäinen jakso oli meiltä tosi hyvä, tultiin monipuolisesti eri tavoin kohti SJK:n maalia ja oltaisiin ehkä ansaittu johto tauolla. SJK adaptoitui puoliajalla ja toinen jakso oli tosi tasainen. Johtomaalista saatiin hetkeksi hyvä hurmos päälle ja olisi pitänyt pystyä tappamaan peli siinä. Lopussa SJK pääsi painamaan ja jouduttiin lähinnä keskittyä vastaiskuihin.

– Todella viihdyttävä ottelu ja Stevie (Grieve) on tehnyt Seinäjoella loistavaa duunia. Upea matsi ja yleisölle hyvää viihdettä!

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.