IF Gnistan jatkoi voittokulkuaan viime viikonloppuna Porvoossa Athenen vieraana. Pisteet lähtivät Oulukylään lukemin 2-4. Ottelun hahmona toimi hattutempun iskenyt Daniela Tiainen. Tiainen avasi maalinteon jo ensimmäisellä minuutilla Ella Aakon hyvästä esityöstä. Tiainen teki ottelun toisensa ensimmäisen puoliajan loppuun. Gnistanin kolmannen osuman iski Elsa Konttinen Antonia Pohjanoksan keskityksestä. Ottelun lopussa Tiainen viimeisteli hattutemppunsa ja iski taululle loppulukemat.
IF Gnistan on Naisten kakkosen A-lohkon kärjessä, kun neljästä ottelusta on kertynyt täydet 12 pistettä.
Valtti löytyy sarjataulukosta sijalta kuusi. Neljästä ottelusta saldona on yksi voitto, kaksi tasapeliä sekä yksi tappio. Viime viikonlopun ottelussa Valtti päätyi pistejakoon PPJ:n vieraana lukemin 1-1. Valtti on pelannut varsin vähämaalisia otteluita. Tehtyjä maaleja Valtilla on sarjan toiseksi vähiten, omaan päähän puolestaan maaleja on mennyt kolmanneksi vähiten.
Head Coach Nikos Kalaitzis luonnehtii tulevaa ottelua seuraavasti.
– Pelaamme toisen vierasottelun peräkkäin hyvää joukkuetta vastaan. Tiedämme vastustajamme vahvuudet sekä heikkoudet ja meillä on hyvä ajatus heidän parhaista pelaajista.
– Olemme harjoitelleet hyvin, mutta meiltä puuttuu muutama meidän tärkeä pelaaja, joten tulossa on varmasti vaikea ottelu. Olemme kuitenkin itsevarmoja ja innoissaan ottelusta ja lähdemme tekemään kaikkemme, jotta saadaan jälleen voitto mukaan!
Ottelu pelataan sunnuntaina 25.5. klo 14.00 Puotilassa Hartwall Sport Areenalla.



