Foodchefin otteluraportti: HJS niukasti vahvempi nousukarsinnoissa

Gnistanin naisten edustusjoukkue koki karvaan pettymyksen Naisten Ykkösen nousukarsinnoissa. Vierailija HJS oli vahvempi 2-4 lukemin jatko-otteluun venyneessä kamppailussa. Gnistanista maaliverkkoa heiluttivat Vera Saastamoinen sekä Tiia Savolainen.
Gnistan-KuPSAkatemia-14

Ottelun lähtökohdat eivät enää olisi voineet olla tasaisemmat. Gnistan oli hävinnyt kauden aikana 16 ottelussa vain kerran eikä HJS:n saldo paljon heikommaksi jää, sillä 18 ottelustaan hämeenlinnalaiset olivat voittaneet 16, hävinneet kerran ja pelanneet kerran tasan.

HJS saapuikin Ogeliin täysin ennakkoluulottomasti haastamaan lievänä ennakkosuosikkina otteluun lähteneen Kipinän. Vieraat saivat otteluun todellisen unelma-alun, kun sinipaitojen kauden tehokkain pelaaja Emmi Ylä-Soininmäki puski pallon maaliin kierteisen vapaapotkun jälkeen.

Valkopaitojen vahva ja aktiivinen prässipeli tuotti Kipinälle hankaluuksia ottelun ensimmäisen puolituntisen aikana. Puoliajan loppua kohden Gnistan alkoi voittamaan kaksinkamppailuja ja saamaan sitä kautta palloa useammin vastustajan kenttäpuoliskolle. Muutama lupaavan näköinen tilanne saatiinkin luotua vieraiden maalille, mutta maalit jäivät ensimmäisen puoliajan aikana tekemättä.

Puoliajalle siirryttiin HJS:n 0-1 johdossa.

Toisella puoliajalla oli heti ensihetkistä alkaen havaittavissa, että Kipinä oli saapunut kentälle uudenlaisella taisteluilmeellä. Gnistan oli aktiivinen, voitti kaksinkamppailuja ja pelin painopiste olikin heti alkuhetkistä lähtien vieraiden kenttäpuoliskolla.

Gnistanin tasoitus roikkui ilmassa ja lopulta se näki päivänvalon 58. minuutilla, kun Roosa Bröijerin antama kulmapotku löysi hienosti maalipaikkaan hakeutuneen Vera Saastamoisen, joka sijoitti pallon tarkasti alakulmaan.

Lisää seurasi vain nelisen minuuttia myöhemmin, kun Bröijerin antamasta kulmapotkusta pallo jäi pyörimään vieraiden maalille ja päätyi lopulta verkkoon Tiia Savolaisen lapikkaasta.

Johtoasemassa Gnistan ei passivoitunut vaan pyrki edelleen hallitsemaan ottelua. Paikkoja jo kenties ratkaisevan kolmannen maalin iskemiseen oli muun muassa Savolaisella, mutta HJS pysyi pelissä mukana.

Puoliajan loppua kohti edetessä alkoi painopiste siirtyä enemmän Gnistanin kenttäpuoliskolle, kun periksiantamaton vierasjoukkue haki ahnaasti tasoitusosumaa ja toisaalta Gnistanin puolustuksen harhasyötöt tarjoilivat valkopaidoille mahdollisuuksia maalin tekoon. Maalivahti Velma Oikarisen torjunnat pitivät kuitenkin Gnistanin johtoasemassa.

HJS oli kuitenkin koko ottelun todella vaarallinen erikoistilanteissaan ja lopulta kulmapotkusta se onnistuikin pelin tasoittamaan seitsemän minuuttia ennen täyttä aikaa. Vain hetki sitten kentälle vaihdettu Venla Mäkelä antoi kulman vasemmalta ja pallo päätyi verkkoon kapteeni Peppi Laitilan puskemana.

Jatko-ottelu häämötti jo horisontissa, mutta vierailla oli pitkäksi venähtäneellä yliajalla huippumahdollisuus ottelun ratkaisemiseen, mutta hyökkääjän heikko viimeistely piti Gnistanin toiveet karsintafinaalista elossa.

Ottelu eteni lopulta 30 minuutin mittaiseen jatko-otteluun 2-2 tasatilanteessa.

Jatko-ottelu oli tiukkaa taistelua jokaisesta pallosta ja laadukkaille maalipaikoille ei juuri ollut asiaa. Toisella 15 minuutin puoliskolla Gnistanin Nea Martikainen vapautui laukaisupaikkaan rangaistusboxissa, mutta pallo päätyi ohi maalin.

Lopulta erikoistilanteet nousivat ratkaisurooliin. HJS sai vapaapotkun rangaistusalueen kulmalta noin 23 metrin päästä maalista 113. peliminuutilla. Sara Haapalan antaman kierteisen vapaapotkun jälkeen pallo päätyi ruuhkan keskellä Veera Ahon jalkaan, joka jalan vapaaksi saatuaan laukoi tarkan laukauksen vasempaan alakulmaan.

HJS kaatoi lisää jääkylmää vettä Gnistanin niskaan vain kolme minuuttia myöhemmin ja jälleen vieraiden vahva erikoistilannepelaaminen koitui Kipinän kohtaloksi. Venla Mäkelän antaman kulmapotkun jälkeen pallo päätyi Gnistanin maaliin ja maali merkittiin lopulta Gnistanin omaksi maaliksi.

Ottelun loppuminuutit eivät enää osumia tarjoilleet, joten Gnistanin hienosti sujunut kausi sai ikävän lopun 2-4 tappion myötä.

Head Coach Nikos Kalaitzis summasi ottelun seuraavasti.

– Ihan alkuun onnittelut HJS:lle. He ansaitsivat voittonsa ja toivon heille kaikkea hyvää tulevissa loppukamppailuissa. Itse ottelussa aloitimme pelin heikosti. Pelasimme liian matalalla, joka antoi heille tilaa pelata omalla tavallaan. Se ei sovi meille ja heidän varhainen maalinsa loi meille paineita. Toisen puoliajan ensimmäisten 25-30 minuutin aikana meillä oli pelissä hyvä intensiteetti, kontrolloimme korkeita palloja paremmin ja prässipelimme toimi, jonka myötä saimme luotua enemmän hyökkäyspään uhkaa ja meillä oli paikat 3-4 maaliin. Kaiken kaikkiaan uskon, että pelaajat tekivät parhaansa, mutta kun päästimme neljä maalia erikoistilanteista, on selvää, että olimme henkisesti vaikeuksissa.

Tappiosta huolimatta Gnistanin naisten historian ensimmäinen kausi Kakkosessa sujui hienosti. Pettymyksenkin hetkellä Kalaitzis näkee kaudessa paljon positiivisia asioita ja tähyää luottavaisin mielin tulevaan.

– Kaikesta huolimatta kausi oli meiltä hyvä. Ei sovi unohtaa, että pelasimme tällä tasolla ensimmäistä kertaa ja olimme lohkossamme täysin ylivoimaisia. Sen lisäksi meillä oli mahdollisuus peluuttaa nuoria akatemiapelaajiamme naisten otteluissa. Olemme totta kai erittäin pettyneitä, ettei meillä ole mahdollisuutta taistella noususta, mutta tulevaisuus näyttää valoisalta. Haluan lisäksi kiittää teitä kaikkia, jotka olitte tänäänkin saapuneet paikan päälle meitä kannustamaan!

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.