Matsipäivän haastattelussa Benjamin Tatar

Gnistanin bosnialaisvahvistus Benjamin Tatarin ajatuksia illan ottelu alla.
Gnistan - MIFK, 2-1, Veikkausliiga, 15.9.2024-115

Gnistan kärsi viime viikonloppuna ensimmäisen tappionsa sitten heinäkuun alun, kun se taipui Tammisaaressa EIF:lle maalein 3-1. Puoliajalla kentälle vaihdettu Benjamin Tatar oli luonnollisesti pettynyt tulokseen.

– Se ei ollut tulos mitä halusimme ja kolmen EIF:lle kärsityn tappion jälkeen voimme todeta, että heitä vastaan pelaaminen ei ole sopinut meille. Missään tapauksessa ei ole kuitenkaan ollut syytä jäädä murehtimaan liikoja, vaan siirryimme kuluvan viikon aikana kohti seuraavia matseja ja kamppailuja.

Bosnia-Hertsegovinasta kotoisin oleva 30-vuotias peluri on pelannut uransa aikana useamman eri maan pääsarjassa. Veikkausliigan tämän hetkinen sarjasysteemi on kuitenkin täysin uusia asia Tatarille.

– Tämä on ensimmäinen kerta urallani, kun pelaan liigassa, jossa on tällainen sarjasysteemi. Pidän tosi hyvänä juttuna, että haastajasarjasta on mahdollisuus nousta taistelemaan europaikoista. Siinä on oma loistonsa ja uusi juttu kokea pelaajana.

Illan ottelussa Gnistan isännöi AC Oulua. Tatar näkee reseptin kohti voittoa olevan selkeä.

– Meidän täytyy jatkaa itseemme uskomista, kovaa työn tekoa sekä olla uhrautuvia. Silloin uskon meidän olevan vahvoilla, Tatar päättää.

Ottelu AC Oulua vastaan on opiskelijoiden matsi ja siitä hyvästä opiskelijoiden liput maksavat vain 10 euroa. Pääset ostoksille tästä!

Opiskelijan lifehack? Frank.

Frank App on jokaisen Suomessa opiskelevan, toisen tai korkea-asteen opiskelijan oma hyötypalvelu. Oletpa siis lukiossa, amiksessa, ammattikorkeakoulussa, yliopistossa tai kansanopistossa, Frank App on tarkoitettu juuri sulle.

Lataa ILMAINEN Frank App -sovellus here tai sovelluskaupasta, ja ota haltuun digitaalinen opiskelijakortti sekä sadat opiskelija-alennukset monilta huippubrändeiltä. Nähdään matsissa!

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.