Matsipäivän haastattelussa Vertti Hänninen

Haastattelussa Vertti Hännisen ajatuksia päivän ottelun alla.
Gnistan - VPS Veikkausliiga 2024 100-vuotisjuhlaottelu

Rovaniemen Palloseurassa valtakunnalliset miesten pelit aloittanut 21-vuotias Vertti Hänninen siirtyi täksi kaudeksi Gnistanin riveihin SJK:sta. Nuorukainen aloitti kauden väkevästi, sillä hän tykitti kauden ensimmäisessä ottelussa Kipinän seurahistorian toisen maalin Veikkausliigassa. Hänninen kärsi kuitenkin alkukauden loukkaantumisista, mutta on hän tehnyt loppukesän aikana väkevän paluun pelikentille. Hyvän peruspelaamisen lisäksi Kajaanissa syntynyt peluri on tehnyt kaksi maalia Gnistanin kahdessa edellisessä ottelussa.

– Maaliputki tuntuu hyvältä, kun samalla joukkue voittaa pelit. Viime aikoina meidän tulokset ovat olleet hyviä ja kotipelit Bolt Arenalla tuntuvat lähes samoilta kuin Oulunkylässä, sillä yleisö on löytänyt hyvin katsomoihin.

Illan otteluun Gnistan ja IFK Mariehamn lähtevät hyvin erilaisista asetelmista, sillä Gnistan majailee sarjan viiden ottelun kuntopuntarin kolmannella sijalla. IFK:n ottelut eivät ole sujuneet yhtä hyvin, sillä viidestä edellisestä ottelusta joukkue on voittanut vain yhden. Hänninen on luottavainen, että Kipinän pisteputki jatkuu myös tänään.

– Jokaista ottelua lähdemme voittamaan ja uskon siihen myös tänään, koska joukkueena pelaaminen on sujunut viime aikoina hyvin, Hänninen päättää.

Osta lippusi illan kamppailuun here ja tule nauttimaan kotimaisesta huippufutiksesta Töölöön!

HUOM! Yhteistyökumppanimme Ventoniemi tarjoaa 50 ensimmäiselle kuljetuksen Mustapekka Areenalta Boltille ja takaisin. Lisätiedot täältä.

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.