Lvi Unon otteluraportti: Gnistan jatkaa voittojen tiellä

Gnistan otti jo kolmannen peräkkäisen voittonsa AC Oulun kustannuksella 2-0 lukemin. Pääroolia hienossa voitossa näyttelivät maalin mieheen iskeneet Vertti Hänninen ja Tim Väyrynen. Otteluisäntänä toimi Classic jäätelö.
42ecca1e-3c4d-459d-8147-2d333c7d9a6e

Gnistan otti ottelun kontrolliinsa jo alkuminuuteista lähtien ja avausmaalia ei jouduttu lopulta odottamaan kuin reilut kahdeksan minuuttia. Gnistan oli lähellä maalintekoa jo hetkeä aiemmin, kun Elias Äijälä murtautui rangaistusboxiin ja vapautti Tim Väyrysen maalipaikkaan, mutta tässä vaiheessa onnistui vieraiden puolustaja Lilian Abadid pelastamaan tilanteen urhautuvalla pelaamisellaan. Abadid loukkasi tilanteessa itseään lievästi, mikä aiheutti epävarmuutta oululaisten puolustuksessa ja Gnistan iski. Tim Väyrynen sai pallon rangaistusboxissa ja siirsi pelivälineen Vertti Hänniselle, joka tulitti pallon vasempaan alakulmaan ohi voimattoman Calum Wardin.

Ottelu jatkui Gnistanin hallinnassa. Keltapaitojen yhtenäinen ja korkea prässipeli tuotti hankaluuksia vieraiden pelinrakentelulle, joten AJ Marcuccilla ei juuri töitä ensimmäisen puoliajan aikana ollut.

Gnistan sen sijaan hyökkäsi useaan otteeseen terävästi laitojen kautta. Ottelun vanhennuttua noin 40. minuuttia Saku Heiskasen keskitys alusti avopaikan Jonas Enkerudille, mutta norjalaisen viimeistely jätti toivomisen varaa.

Kolmisen minuuttia myöhemmin Gnistanin korkea prässi puri ratkaisevin seurauksin. Puolustajan palautuspallon jälkeen maalivahti Ward epäonnistui haltuunotossaan pahemman kerran ja pallo päätyi Tim Väyrysen jalkaan. Maalitykki asetteli hetken ja laukoi sitten pallon verkkoon Wardin estelyistä huolimatta. Maali oli kesän siirtoikkunassa Kipinän paitaan siirtyneelle Väyryselle jo kolmas neljässä ottelussa.

Tauon viettoon lähdettiin Gnistanin ansaitussa 2-0 johtoasemassa.

Toiselle puoliajalle vieraat joutuivat valmistaumaan ilman päävalmentajaansa Konstantinos Bratsosia, joka oli ajettu punaisella kortilla ulos ensimmäisen nelivitosen loppupuolella.

Toisen nelivitosen aikana oululaiset onnistuivat ohittamaan Gnistanin korkean prässipelin, mutta viimeiselle hyökkäyskolmannekselleen päästyään laivastonsiniset törmäsivät kerta toisensa jälkeen vahvan pelin pelanneeseen Gnistanin puolustusmuuriin. Puoliajan parhaat maalipaikat luotiinkin jälleen keltapaitojen toimesta, mutta avauspuoliajan virheestään hienosti itsensä kasannut Ward piti torjunnoillaan lukemat kohtuullisina vierasjoukkueen kannalta.

Gnistan pyrki pitämään palloa ja vieraiden varsin löyhä prässipeli antoi siihen hyvän mahdollisuuden. Edessä olisi seuraava ottelu jo keskiviikkona, joten avainpelaajia alettiin ottamaan vaihtopenkin puolelle jo hyvissä ajoin toisen nelivitosen aikana. Kentälle toisen puoliajan aikana vaihdetut Joakim Latonen, Henrik Ölander, Tomás Castro, Benjamin Tatar sekä David Agbo toivat mukanaan hyvää energiaa, jonka myötä ottelu säilyi Gnistanin kontrollissa.

Puoliajan paras maalipaikka siunaantui Latoselle, joka pääsi laukomaan läheltä neljä minuuttia ennen täyttä aikaa, mutta pallo päätyi suoraan Wardin hyppysiin.

Vieraat saivat juuri varsinaisen peliajan täyttyessä kulmapotkun jälkeen aikaiseksi hässäkkää Kipinän maalille, mutta Marcuccin nollapeliä ei tänäänkään kukaan päässyt rikkomaan.

Päävalmentaja Jussi Leppälahti oli tyytyväinen mies kolmannen peräkkäisen voiton jälkeen.

-Peli oli hyvin hallussa. Kontrolloimme Oulun vastaiskuja ja heikkoja lenkkejä ei pelissämme ollut. Myös vaihtopelaajat toivat hyvin energiaa ja hoidimme hyvät pisteet.

Leppälahti käänsi kuitenkin nopeasti katseensa tulevan keskiviikon rästiotteluun IFK Mariehamnia vastaan.

-Nyt tärkeää palautua, eikä saa olla tyytyväinen kovin kauaa. Keskiviikkona mennään taas kovaa.

Gnistan on tulessa seuraavan kerran jo kolmen päivän kuluttua, jolloin Gnistan ja IFK Mariehamn pelaavat heinäkuulta siirretyn ottelun. Tänään oli jälleen hyvä tunnelma Bolt Arenalla ja samaa sopii odottaa myös keskiviikkona. Voit ostaa lippusi ennakkoon Tiketistä.

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.