Gnistan pelaa maanantaina jo kolmannen ottelunsa reilun viikon sisään. Viime sunnuntaina Gnistan kaatoi AC Oulun 2-0 ja viime keskiviikon rästiottelussa kaatui IFK Mariehamn tiukan ottelun päätteeksi 2-1. Keskiviikon ottelussa vieraat ottivat johtoaseman jo 7. peliminuutilla, mutta toisella puoliajalla vahvasti vyöryttänyt Kipinä nousi voittoon Saku Heiskasen ja Joakim Latosen maaleilla. Päävalmentaja Jussi Leppälahti oli tyytyväinen neljänteen peräkkäiseen voittoon, mutta näki, että aiemmat hyvät tulokset olivat aiheuttaneet hieman mukavoitumista eikä joukkue siten ollut valmis taistelemaan ottelun alussa. Viiden ottelun kuntopuntarissa Gnistan on sarjan kuumin joukkue neljällä peräkkäisellä voitollaan ja yhdellä tasapelillään. Vahva vire on parannellut asetelmia sarjataukossa siinä määrin, että Gnistanilla on jopa pienet mahdollisuudet nousta kuuden parhaan kesken pelattavaan ylempään jatkosarjaan ja toisaalta piste-ero häntäpään joukkueisiin on kasvanut jo turvallisen tuntuiseksi.
SJK:lla riittää panoksia maanantai-illan ottelussa. Etelä-Pohjanmaan mahtiseura on edelleen mukana mestaruustaistelussa, mutta viime aikojen ailahtelevat otteet ovat pudottamassa SJK:n kärjen tahdista. Jos sarjakärki KuPS voittaa sunnuntaina IFK Mariehamnin, kuopiolaiset karkaavat jo kahdeksan pisteen karkumatkalle. Parhaimmillaan SJK on lähes pysäyttämätön, mutta viime aikoina on myös oma verkko heilunut liian usein mestaruushaaveita silmällä pitäen. Kuluneen viikon torstaina SJK koki karvaan pettymyksen Suomen Cupin välierissä KuPSia vastaan, kun 2-0 johtoasema kääntyi tappioon rangaistuspotkujen jälkeen.
Skotlantilainen Steve Grieve on luonut SJK:lle vauhdikkaan ja viihdyttävän pelitavan, joka on kerännyt ihastusta läpi kauden. Kärkihyökkääjä Jaime Morenon ruuti on ollut viime aikoina sarjapeleissä hieman märkää, mutta Cup-ottelussa maaliahneen hyökkääjän iskemät kaksi maalia tulivat Gnistanin kannalta pahaan paikkaan. Morenon ohella SJK:n riveissä riittää kovan luokan pelimiehiä liigatasolle etenkin hyökkäyspäässä. Valokeilaan ovat nousseet nuoret Rasmus Karjalainen sekä Kasper Paananen, jonka lisäksi taitava Pyry Hannola heiluttaa tahtipuikkoa ottelusta toiseen. Puolustuspäässä laatua tuovat muun muassa Babacar Fati sekä Hongasta täksi kaudeksi Seinäjoelle siirtynyt Dario Naamo.
Joukkueiden toukokuisessa kohtaamisessa Oulunkylässä Gnistanille jäi kosolti jossiteltavaa. Keltaiset pelasivat todella hyvän ottelun, mutta useista maalipaikoista huolimatta SJK vei sarjapisteet mukanaan Seinäjoelle. Ottelu näytti jo päättyvän maalittomaan tasapeliin, mutta Valentin Gasc pääsi yliajalla tuikkaamaan voittomaalin SJK:lle.
Päävalmentaja Jussi Leppälahti odottaa todella tiukkaa kamppailua sarjan eliittijoukkueisiin kuuluvan SJK:n vieraana, mutta Gnistan on valmis taisteluun. Neljän ottelun voittoputki tuo tietenkin itseluottamusta, jonka lisäksi uskoa tuovat kauden aiemmat hienot esitykset kärkikastin joukkueita vastaan. Sitkeä Gnistan ei ole luovuttanut missään vaiheessa ja muutama makoisa yllätystuloskin on tarttunut matkaan vierasotteluista kärkipään joukkueita vastaan.
-SJK taistelee Suomen mestaruudesta ja on kyllä ollut tällä kaudella sarjan ihan huippujoukkue. Siellä on todella taitavia yksilöitä tähän sarjaan ja tosi hehkutettu pelitapa joka rullaa kuin itsestään. Pelaajat tosiaan saavat toteuttaa itseään ja pelaavat vapaasti ja liikkuvat ympäri kenttää.
-Olemme valmiina pelaamaan ja haastamaan SJK:n. Pelaajat ovat palautuneita ja valmennus on valmiina. Tulee todella kova taistelu pisteistä.
Joukkueen terveystilanne säilyy hyvänä, sillä sivussa ovat edelleen loukkaantumisten vuoksi ainoastaan Gabriel Europaeus sekä Pauli Katajamäki.



