Runkosarjassa vain kaksi ottelua hävinnyt Gnistan ylsi seurahistoriansa parhaaseen pistetahtiin Ykkösessä keräten 48 pistettä 22 ottelussa. Kipinän epäonneksi myös EIF keräsi saman verran pisteitä ja maalieronkin ollessa täysin sama, ratkaisi keskinäisten otteluiden parempi menestys runkosarjan herruuden tammisaarelaisten eduksi. Gnistan aloitti sarjan 13 tappiottomalla ottelulla kärsien ensimmäisen tappionsa vasta heinäkuun puolivälissä Tammisaaressa. Heinäkuun loppupuoli tarjosi haasteita Gnistanille, mutta runkosarjan loppusuoran koittaessa Kipinä oli jälleen iskussa voittaen neljä viidestä viimeisestä ottelustaan ja kaikki yhden maalin erolla.
– Yksi meidän sisäisistä tavoitteista oli pelata runkosarja kahden pisteen keskiarvolla ja se täyttyi. Pystyimme selättämään heinäkuun vaikean jakson ja menetettyjä pisteitä on turha jossitella. Tärkeintä on, että opimme vaikeuksista. Aina on parannettavaa, mutta pelaamisen perusta on vahvalla pohjalla, summaa menneen runkosarjan päävalmentaja Joonas Rantanen.
Kapteeni Jiri Koski kuului runkosarjassa Gnistanin todellisiin onnistujiin keräämällä 11 nollapeliä pelaamissaan 19 ottelussa. Kosken kausi sai lentävän startin, kun nollataika murtui vasta sarjan kuudennessa ottelussa MP:n Joslyn Luyeye-Lutumban onnistuessa Kosken ohittamisessa. Kippari onkin koko joukkueen tavoin tyytyväinen runkosarjaan lopun pettymyksestä huolimatta ja vakuuttaa Gnistanin olevan valmis tulevaan haasteeseen.
– Hyvät fiilikset runkosarjasta. Kausi on ollut pitkä, mutta kopissa tunnelma on pirteä! Olemme tyytyväisiä runkosarjan esityksiimme, vaikka muutamia huonoja pelejä totta kai tuli matkan varrella. Olemme kuitenkin pysyneet koko ajan positiivisina. Harmitti totta kai jääminen EIF:n taakse siinä hetkessä, koska tavoitteemme oli runkosarjan voittaminen. Kaiken tämän jälkeen kaikki on kuitenkin edelleen omissa käsissä, joten turha murehtia sijoitusta sen enempää. Katseet on jo käännetty tuleviin peleihin.
– Nollapelit tulee tietenkin sen kautta, kun kaikki joukkueessa ovat hoitaneet oman osansa mallikkaasti ja totta kai itsellä on tullut onnistumisia tärkeinä hetkinä.
Ylemmän jatkosarjan ensimmäisessä vaiheessa Gnistanin haastavat EIF:n lisäksi sarjan suurin positiivinen yllättäjä MP, SJK Akatemia, TPS sekä HIFK. Runkosarjan otteluissa kärkikuusikkoa vastaan Gnistan pärjäsi kohtuullisesti, sillä 10 ottelusta voittoja kertyi viisi kappaletta ja kolmesta ottelusta tuliaisiksi tarttui tasapelipiste. HIFK ja SJK Akatemia kaatuivat kahdesti ja TPS kerran. Sarjakärki EIF oli hankalin pala Kipinälle, sillä kahdesta ottelusta saldoksi jäi tappio ja tasapeli ilman tehtyjä maaleja. Jatkosarjan kovissa kamppailuissa nousee esiin vahva peruspelaamisen taso sekä kyky kääntää tiukat ottelut edukseen. Näiden seikkojen suhteen Rantanen on luottavaisin mielin.
– Ne asiat, jotka ovat tuoneet meidät tähän pisteeseen ovat niitä, jotka antavat meille perustan menestyä. Esimerkkinä vahva puolustuspelaaminen. Kyse on pitkälti oman tason ja standardien säilyttämisestä, jonka päälle tarvitaan voittavia pelitekoja. Joukkue on osoittanut venymiskykyä ja taistelutahtoa läpi kauden, joten ne ovat meillä olemassa.
Kokenut Jiri Koski korostaa, että tässä vaiheessa kautta vain voitot merkitsevät.
– Runkosarjasta jäi varmaankin eniten harmittamaan se, että emme onnistuneet voittamaan jokaista joukkuetta. Onneksi tähän on vielä mahdollisuus jatkosarjassa. Lähdemme tietenkin voittamaan jokaista peliä. Tässä kohtaa kautta jokainen peli on jo finaali. Itseluottamus on korkealla ja olemme motivoituneita saavuttamaan tavoitteemme.
Runkosarjan ehdottomiin ilonaiheisiin kuului roimasti noussut yleisökeskiarvo, joka kuului yhdeksi Gnistanin ennen kautta seuratasolla asettamiin keskeisiin tavoitteisiin. Kesäkuisessa paikallisottelussa HIFK:ta vastaan meni katsojaennätys uusiksi, kun Mustapekka Areenalle saapui ilmoitetusti peräti 1550 silmäparia. Koko kauden osalta katsojakeskiarvo nousi 815 katsojaan. Jatkosarjassa Gnistan pelaa vähintään kolme kotiottelua, joissa koko kauden hienosti joukkuettaan tukeneella yleisöllä on jälleen mahdollisuus olla se kuuluisa 12. kenttäpelaaja. Vierasotteluissakaan kannattajat eivät joudu matkustamaan kauas, sillä Gnistan kohtaa HIFK:n Töölön Bolt Arenalla ja EIF:n Tammisaaressa. Rantanen ja Koski eivät säästele sanojaan korostaessaan Kipinä-yhteisön tuen merkitystä niin kotona kuin vieraissakin.
– Olemme kokeneet Gnistan-yhteisön vahvan tuen ja haluamme rakentaa yhdessä mahtavan loppuhuipennuksen. Joukkue saa valtavasti energiaa yleisöstä ja toivomme, että katsomo on täynnä pelatessamme kotona. Unohtamatta kannustusta vieraspeleissä.
– Kannatus on ollut fantastista ja kiitos siitä kaikille faneille ja katsojille. Nyt jos koskaan tarvitsemme teidän tukeanne ratkaisupeleihin. Täyttäkää katsomot ja tehdään yhdessä historiaa!
Jatkosarjan ensimmäisen vaiheen päätteeksi ykköseksi sijoittunut nousee suoraan ensi kaudeksi Veikkausliigaan. Toisessa vaiheessa sijoille 3. ja 4. sijoittuneet kohtaavat ensin toisensa yksiosaisessa karsintaottelussa, jonka voittaja kohtaa sijalle 2. sijoittuneen. Tämän ottelun voittaja pelaa Veikkausliigan toisiksi viimeistä vastaan kaksiosaisissa nousukarsintaotteluissa. Jatkosarjan karsintaottelut pelataan ensimmäisessä vaiheessa paremmin sijoittuneen kotikentällä.


