Gnistan otti ottelun haltuunsa heti alusta alkaen ja oli vain ajan kysymys, milloin verkko heiluu vieraiden päädyssä. Lopulta Siiri Koivula ihastutti kotiyleisöä jälleen kerran näyttävällä yksilösuorituksella: Oikealta laidalta rangaistusalueen kulmalta vasurilla komea laukaus takayläkulmaan.
Keltapaitojen maalihanat aukesivat ryöpyllä ottelun vanhettua reilut 20 minuuttia. Vera Saastamoisen illan ensimmäinen osuma oli jälleen jalkapallokarkkia parhaimmillaan, kun vasemmalta laidalta vapautunut Vilma Lanki antoi millintarkan keskityksen, jonka Saastamoinen tuikkasi läheltä maaliin. Saastamoinen osui uudelleen vain seitsemän minuuttia myöhemmin, kun Isabella Lievosen sivuvapari päätyi vastustajan maalivahdin epävarman pelaamisen myötä maalin kulmalle Saastamoiselle, joka sai kunnian tuikata pallon sisään. Hattutemppu täydentyi vain neljä minuuttia tästä kun Saastamoinen vapautettiin rangaistusalueella ja liekeissä ollut kärki tuikkasi pallon varsin pienestä kulmasta ohi Alexandra Starckin.
Toinen puoliaika oli jo ratkenneen ottelun paketointia. Vera Saastamoinen jatkoi maalitehtailuaan jo viiden minuutin jälkeen sijoittamalla pallon rangaistusalueelta hallitusti ohi vastaan tulleen maalivahdin. FC Loviisalla oli silläkin muutama paikka kavennusmaaliin, mutta tänään palloa ei saatu sisään edes rangaistuspilkulta. Saastamoinen sen sijaan ei tyytynyt vielä neljään tehtyyn vaan illan viides täysosuma syntyi 72. minuutilla tylyn kliinisellä viimeistelyllä jälleen kerran rangaistusalueelta.
– Jälleen kerran todella hyvä peli meiltä. Ei ollut mitään hätää missään vaiheessa. Syöttöpelimme rullasi hienosti ja saimme jatkuvasti luotua uhkaa vastustajan viimeiselle kolmannekselle. Muutamia turhia harhasyöttöjä annettiin, ne on otettava pois jatkossa, kommentoi ottelua päävalmentaja Mikko Rantala.
’Voittonsa myötä Gnistan nousi 36 sarjapisteeseen ja sarjan piikkipaikalle, kun kaikki joukkueet ovat pelanneet 15 ottelua. Keltaisten kausi jatkuu ensi perjantaina Nummelassa NuPSia vastaan.


