Gnistanille tappio Tammisaaressa

EIF oli vahvempi lauantain kärkiottelussa lukemin 2-1. Gnistanin maalista vastasi Emmi Rajala.
Gnistan - PK-35-2, 2-1, naisten Kolmonen, 23.4.2023-94

Molemmat joukkueet lähtivät otteluun vain yksi tappio tilillään tämän kauden sarjassa. EIF oli pelannut yhden ottelun Gnistania vähemmän. Gnistanilla oli allaan kuuden ottelun voittoputki. Ottelu pelattiin puolen päivän aikaan Tammisaaren lämpimissä olosuhteissa.

Ensimmäisellä jaksolla EIF avasi maalihanat 23. minuutin kohdalla, kun Melina Lundin viimeisteli 1-0-lukemat. Puoliajalla ei nähty enää muita maaleja. Toinen jakso mentiin pitkään tasaisissa merkeissä, kunnes EIF onnistui lisäämään johtoaan 82. minuutilla Jill Illmanin tuplatessa tammisaarelaisten johdon. Gnistan kavensi aivan ottelun loppuhetkillä, kun Emmi Rajala viimeisteli Jasmine Stubben syötöstä 2-1-loppulukemat.

Ottelu oli kaiken kaikkiaan tasainen ja kummallakin joukkueella oli maalipaikkoja. Lämmin ilma näkyi ottelun tempossa. Päävalmentaja Mikko Rantala kommentoi ottelun tapahtumia.

– Onnistuimme pitämään paljon palloa ja luomaan myös maalipaikkoja. Tällä kertaa kävi niin, että emme realisoineet omia paikkojamme ja vastustaja puolestaan rokotti virheistämme. Meillä oli hieman haastavat lähtökohdat otteluun poissaolojen myötä, mutta pelasimme hyvin ja haimme vielä aivan loppuun asti ensin kavennusta ja sitten vielä tasoitusta.

Gnistanin ottelut jatkuvat juhannuksen jälkeisellä viikolla sunnuntaina 2.7. kotiottelulla Lohjan Palloa vastaan. Nähdään silloin Ogelissa!

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.