Nyheter

Uutinen

Gnistanin B-juniorit nousevat Ykköseen

B-junioreita seurassa on pelannut kuluneella kaudella kolme joukkuetta; Kakkosessa, Kolmosessa sekä Nelosessa. Kakkosessa pelannut B1 varmisti sarjanousun Ykköseen jo ennen kauden viimeistä peliä. Päävalmentaja Gonçalo

Otteluraportit

Gnistan kaatoi komeasti SJK Akatemian

Gnistan palasi sunnuntaina kotivoittojen makuun kaatamalla SJK Akatemian 5-2 lukemin. Ottelun hahmo oli 3+2 tehot kirjauttanut Momodou Sarr.

Ennakot

Gnistan isännöi JäPSiä sunnuntaina

McDonald’s Pukinmäen otteluennakko! Gnistan ja JäPS mittelevät sarjapisteistä sunnuntaina. Ottelu alkaa Oulunkylän Mustapekka Areenalla kello 18:00. Ennakkoliput myy Tiketti.

Otteluraportit

Gnistan jatkaa murskavoittojen tiellä

Gnistan jatkoi vahvoja otteitaan Naisten Kolmosen etelälohkossa kaatamalla MPS:n 1-5-lukemin sankarittarinaan kaksi maalia iskenyt Vera Saastamoinen sekä yhden maalin naiset Vilma Lanki, Iina-Kaisa Viheriävaara ja Isabella Lievonen.

Otteluraportit

Gnistan putosi Suomen Cupista

Gnistan haastoi erinomaisesti Veikkausliigassa pelaavan KTP:n illan Suomen Cupin ottelussa, mutta joutui lopulta taipumaan rangaistuspotkukilpailussa.

Ennakot

Suomen Cup jatkuu vierasottelulla Kotkassa

Gnistan matkustaa keskiviikkona KTP:n vieraaksi otteluun, jossa panoksena on paikka Suomen Cupin 6. kierrokselle. Ottelu alkaa Kotkan Arto Tolsa Areenalla kello 18:30. Ruutu+ näyttää ottelun suorana lähetyksenä.

Otteluraportit

Täydet pisteet mukaan Kokkolasta

Gnistan jatkoi vakuuttavaa vierasvoittojen putkeaan kaatamalla KPV:n Kokkolassa 1-2 lukemin. Gnistanin osumista vastasivat Eero Markkanen ja Momodou Sarr.

Uutinen

Gnistan löi HIFK/2:n selkein numeroin

Gnistan jatkoi voittoputkeaan kaatamalla HIFK/2:n 0-4-lukemin Pirkkolan illassa. Vahvan pelin pelanneen Kipinän maaleista vastasivat Senni Espo, Salli Aittasalo, Vilma Lanki ja Satu Dammert.

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.