Pelaajapolku on rakennettu junioreista aina edustusjoukkueisiimme asti, joiden kanssa teemme tiiviisti yhteistyötä. Miesten edustusjoukkue pelaa Veikkausliigassa, kakkosjoukkue pelaa Kolmosta. Naisten edustusjoukkue pelaa Kakkosessa.
Gnistanissa kilpapolku alkaa U10 ikävaiheessa niissä ikäluokkajoukkueissa, missä sille on edellytykset, eli vähintään yksi joukkueen peliryhmistä on kansallisessa kärjessä. Seuramme on kehittänyt pelaajien kilpapolkua usean vuoden aikana, joka nyt alkaa tuottaa tulosta. Teemme jatkuvasti töitä sekä pelaajien, että valmentajien kehittymisen eteen. Kilpajoukkueissamme toimii koulutettuja valmentajia ja joukkueet harjoittelevat pääosin Mustapekka Areenalla. Kilpajoukkueet osallistuvat säännöllisesti seuran määrittelemiin kansainvälisiin pelitapahtumiin. Tavoitteena on antaa pelaajille ja seuralle vertailupohjaa kansainvälisesti sekä uusia kokemuksia erilaisista ympäristöistä.
Gnistan kilpapolun tavoite on kehittää yksilöistä tulevia eliittipelaajia. Haluamme kehittää pelaajiemme pallonhallinta taitoja, haastamaan vastustaja kentällä sekä pelaamaan rohkeasti. Tavanomaisen harjoittelutoiminnan lisäksi seura toimii yhteistyössä Urhea-toiminnan sekä erilaisten erikoisosaajien kanssa. Haluamme tuottaa korkeatasoisia pelaajia niin kansalliselle kuin kansainväliselle tasolle.
Kilpajoukkueiden pelaajat valitaan kilparyhmään Valmennuspäälliköiden ja Vastuuvalmentajien arvioiden mukaan. Seuran ulkopuolisilla pelaajilla on mahdollisuus päästä kilparyhmiin kokeilujaksojen kautta pääsääntöisesti kauden vaihteessa. Tällä kaudella try-outit alkavat lokakuussa.
Seurassa toimii myös joukkueita jokaisessa ikäluokassa, jossa kilpailullisuus on toissijaista ja liikunta ystävien kanssa tärkeintä. Näihin joukkueisiin voi tulla kokeilemaan ympäri vuoden, jos ryhmissä on tilaa. Lisätietoja joukkueiden toiminnasta voit kysyä kunkin ikäluokan joukkueenjohtajalta, joiden yhteystiedot löytyvät joukkueiden sivuilta: www.gnistan.fi – joukkueet – juniorit