TAF-Cleanin otteluennakko: IF Gnistan haastaa TPS:n Liigacupissa

Gnistan jatkaa valmistautumistaan tulevaan sarjakauteen lauantaina Turun Palloseuran vieraana. Liigacupin koitos alkaa Impivaara Areenan tekonurmella kello 14:30. Jos et pääse paikan päälle kannustamaan Gnistania, voit katsoa ottelua Ruutu+:n välittämänä.
181A3425

Viime lauantain ottelu ei tuonut lisäystä Gnistanin pistesarakkeeseen HJK:n oltua paikallisottelussa vahvempi 3-1 lukemin. Sinivalkoiset karkasivat ensimmäisellä puoliajalla jo kahden maalin karkumatkalle, mutta Joakim Latosen kavennusosuma heti toisen jakson alkuun piti keltapaitojen toiveita yllä. Tämän jälkeen Gnistan taisteli hyvin ja sillä oli omatkin paikkansa tasoitusmaaliin, mutta paikallisvastustaja oli tällä kertaa terävämpi. Gnistanin mahdollisuudet Liigacupin jatkokierroksille ovat langanohuet, mutta kuitenkin matemaattisesti edelleen elossa. Jatkopaikka edellyttää kuitenkin voittoa kahdesta viimeisestä ottelusta. Seuraavaksi Kipinä lähtee kartoittamaan pistepussiaan lohkon viimeisenä kärvistelevän TPS:n kustannuksella.

Viime syksynä nousua Veikkausliigaan juhlineen TPS:n Liigacup on ollut toistaiseksi tuskaista taivallusta. Kahdesta ensimmäisestä ottelusta FC Lahtea sekä paikallisvastustaja Interiä vastaan tuli tukkaan yhteismaalein 1-8. Edellinen ottelu Maarianhaminassa toi kuitenkin toivoa paremmasta 1-1 tasatuloksella. Gnistanin tavoin TPS taistelee suurella todennäköisyydellä lohkon sijoista ynnä muut.

Sarjanousija on toistaiseksi ollut aktiivinen siirtomarkkinoilla pyrkiessään vahvistamaan joukkuettaan liigakelpoiseksi. Varsinaista liigakokemusta joukkueesta löytyy kuitenkin verrattain vähän. Aiemmin FC Lahdessa liigaa pelanneeseen hyökkääjään Luke Ivanoviciin kohdistuu kovia odotuksia. Hänen lisäkseen Hakassa aiemmin pelannut Nikolas Talo kuuluu talven profiilihankintoihin. Mielenkiintoinen seurattava löytyy TPS:n maalin suulta: Dan Lauri kuuluu Suomen kirkkaimpiin maalivahtitalentteihin.

Helmikuun ehdittyä puolivälin krouviinsa, Kipinän harjoituksissa mennään jo todella lujaa. Päävalmentaja Jussi Leppälahti näkee lauantain ottelun jälleen loistavana mahdollisuutena harjoiteltujen asioiden hiomiseen ja pelituntuman kasvattamiseen.

– Lähdetään jalostamaan pelaamistamme edelleen, ja tavoite saada minuutteja pelaajille jalkoihin.

– Tällä viikolla on harjoiteltu taas paljon ja kovalla intensiteetillä. Ollaan käyty läpi hyökkäämistä ja pallonmenetyksen hetkiä.

Gnistanin omista junioreista edustuksen vahvuuteen nostetut Samuel Heikari, Jeff Selenge, Miguel Yinkfu Chuye sekä Kosmo Launiala ovat tulevan viikonlopun alle 17-vuotiaiden Pikkuhuuhkajien leirillä Portugalin Algarvessa. Näin ollen nelikkoa ei nähdä keltaisten vahvuudessa Turun ottelussa. Päävalmentaja Leppälahti kuvaa kokoonpanon tilannetta seuraavasti.

– Pitkäaikaistoipilaat Von Hellens ja Bashkirov luonnollisesti poissa, myös Atarah ja Dahlström ovat vielä pois. Arko-Mensah on ollu kipeänä, joten katsotaan tuleeko hän mukaan. Muutama muu pelaaja on ollut kipeänä mutta parantuneet loppuviikosta, katsotaan mitä minuutteja annetaan kenellekin. Muutama B-juniori otetaan mukaan. Viime kaudella mukana ollut Oliver Günes on harjoitellut kanssamme kun hän on ollut ilman seuraa, epäselvää on pelaako hän lauantaina, riippuu vähän terveystilanteestamme.

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.