Gnistan lähti otteluun suunnitellun aggressiivisesti ja pyrki tappamaan HJS:n taisteluhengen alkuunsa kovalla prässillä. Tämä tuottikin hedelmää riistojen muodossa ja myös ensimmäinen maali nähtiin varhain ottelun 12. minuutilla, Moona Talkan riistettyä pallon HJS:n alueella ja kippari tarjosi oivaltavan syötön Nora Lehdolle. Paljon tilastoissa näkymätöntä työtä joukkueelleen tehnyt hyökkääjä ei erehtynyt vaan sijoitti pallon maaliin. Ensimmäinen parikymppinen oli vahvasti Kipinän ja sitä siivitti paitsi nousuhalu, myöskin mahtavasti Hämeenlinnaan matkustaneet Gnistanin kannustusjoukot.
HJS pääsi kuitenkin alkukankeuden jälkeen mukaan otteluun ja pystyi rakentamaan tekopaikkoja Gnistanin päätyyn. 23. minuutilla HJS:n Minea Säteri tasoitti ottelun lukemiksi 1-1 ja ottelupari oli jälleen elossa. HJS myös näytti, että siltäkin löytyy kaksinkamppailuissa voimaa ja ottelu muuttuikin hyvin fyysiseksi.
Seesteinen vaihe seurasi vaiherikasta alkua ja Gnistan tyytyi etenkin omalla alueellaan rauhallisiin ratkaisuihin, joskin pallolla se pelasi ajoittain huolimattomasti.
40. minuutin kohdalla Kipinä kuitenkin otti jälleen kuskin paikan ottelussa, kun Nora Lehto kokeili kutiaan kaukaa. Kaunis laukaus painui ylänurkkaan ja ottelu oli salamannopeasti 1-2 Gnistanille. HJS kuittasi tämän kuitenkin nopeasti juuri ennen puoliaikaa kulmatilanteesta Kiia Pykälistön toimesta ja ottelu oli jälleen tasan.
Toinen puoliaika lähti tasaisissa merkeissä liikkeelle ja molemmissa päädyissä nähtiin tilanteita. HJS luonnollisesti oli aavistuksen verran rohkeampi yrityksissään, olihan sen tehtävä vähintään kolme maalia.
Rohkeutta ei kuitenkaan palkittu ja Gnistan rakensi toisen puoliajan alun parhaat tilanteet. Antonia Pohjanoksalla oli mahdollisuus siirtää Ogelin Oma jälleen johtoon 60. minuutilla hyvin rakennetun hyökkäyksen jälkeen, mutta HJS:n maalivahti Linda Meltoranta kesti. Viisi minuuttia myöhemmin Gnistan sai rangaistuspotkun ja pallon pilkulle asetteli Moona Talka. Kipparin hermot pitivät ja Gnistan johti ottelua 3-2.
Loppuottelun ajan Gnistan näytti, miksi se oli kaudella 2025 Naisten Kakkosen kiistaton alfanaaras. Se pelasi pallolla kypsästi, puolusti tiiviisti ja silti onnistui rakentamaan maalintekopaikkoja, hyödyntäen HJS:n uhkarohkeaa mutta ymmärrettävää pelaamista. Muutamat maalipaikan tyngät hoiteli Gnistanin maalilla Jessica Kiviaho, joka otettuaan ensimmäisellä puoliajalla hieman osumaa, torjui kotijoukkueen yritykset. Vilma Mahlio kaunisteli vielä ottelun lukemiksi 2-4 lisäajalla.
Joukkueelta tuntui todella löytyvän lähes täydellinen harmonia vainoharhaisen johdon suojelun ja optimistisen hyökkäyspelaamisen välillä. Pian Kipinä pääsi juhlimaan Kansalliseen Ykköseen nousua, täysin ansaitusti.
Gnistanin päävalmentaja Nikos Kalaitzis summasi joukkueensa kauden erittäin tyytyväisenä.
– Huikea hetki, historiallinen nousu seuralle ja joukkueellemme! Pelistä ei ole paljon sanottavaa, sillä nousu oli ainoa tavoitteemme ja teimme fantastista työtä sen saavuttamiseksi.
– Pelaajat ovat olleet fantastisia koko kauden, ja haluan kiittää heitä uskosta suunnitelmiimme sekä omistautumisesta ja kovasta työstä tavoitteidemme saavuttamiseksi. Onnittelen ja kiitän isosti myös valmennustiimiä mahtavasta työstä ja tuesta!
Artikkelin kuva: Jani Nieminen (IG:niemisenjani)



