Valmennuspäällikkönä vastaat seuran valmentajien ja pelaajien kehittämisestä erityisesti 6-10 -vuotiaiden poikien ja tyttöjen joukkueiden kanssa. Tulet samalla yhden ikäluokan (2018) päävalmentajaksi, joten pääset myös valmentamaan. Haluamme panostaa entistä enemmän lapsuusvaiheen toimintaan ja tulet keskeiseen rooliin tähän tärkeään vaiheeseen. Toimit seurassa, joka kehittyy hurjaa vauhtia ja jonka potentiaali on poikkeuksellinen. Tavoitteemme ovat korkealla, joten myös sinun tulee olla hyvin kunnianhimoinen, kun kehitämme seuraa yhdeksi Suomen parhaista. Seuran arvot ovat yhteisöllisyys, vastuullisuus, yhdenvertaisuus ja kehitys.
IF Gnistan haluaa lisätä laatua ja vauhtia lapsuusvaiheen toimintaan. Kahdessa ensimmäisessä ikäluokassa on päätoiminen valmentaja, joka vastaa aloitusvaiheesta. Haluamme myös kolmanteen ikävaiheeseen päätoimisen päävalmentajan, joka pystyy samalla myös johtamaan ja mentoroimaan muita lapsuusvaiheen joukkueita.
TYÖTEHTÄVÄT
Lapsuusvaiheen valmennuspäällikön työtehtävät:
- 2018 ikäluokan päävalmentajana toimiminen
- Valmentajien mentorointi U10-U5 ikäluokissa
- Lähiesihenkilönä toimiminen lapsuusvaiheen valmentajille.
- Kentällä vahvasti läsnä joukkueiden arjessa, työtilanteen mukaan kolmena iltana viikossa. Pelit ja turnaukset ovat tärkeä osa, mutta kokonaiskuorma huomioiden.
- Valmennuslinjan kehittäminen ja jalkauttaminen lapsuusvaiheessa
Olet vahvasti mukana kentällä valmentajien ja pelaajien arjessa. Tärkein tavoitteesi on pelaajien kehittäminen ja se tapahtuu ennen kaikkea valmentamalla omaa ikäluokkaa, mutta myös valmentajia tukemalla ja sparraamalla. Gnistanissa haluamme kehittää nopeatempoisia pelaajia, jotka ovat rohkeita ja fiksuja ja tähän pelityyliin sinun täytyy sitoutua.
ODOTAMME HAKIJALTA
- Kykyä toimia osana seuran työntekijöiden ja vapaaehtoisten tiimiä, hyviä vuorovaikutustaitoja
- Vahvaa valmennustaustaa jalkapallon junioripuolelta
- Erinomaista sisältöosaamista jalkapallovalmentamiseen
- Kokemusta valmennuspäällikön- tai vastaavan työstä
- Organisointikykyä, itseohjautuvuutta ja kunnianhimoa.
- Hyvää englannin kielen taitoa
TOIVOMME HAKIJALTA
- Kasvatus- tai liikunta-alan koulutustutkintoa
- Vähintään UEFA C kurssia
TYÖSUHDE
Työsuhde on toistaiseksi voimassa. Työsuhde voi alkaa jo 1.8.2025. Hakemukset 30.6 mennessä. Aloitamme haastattelut välittömästi.
Heräsikö sinulla lisää kysymyksiä työpaikasta?
Ota yhteyttä ja kysy lisää 12.6 klo 11-13, 13.6 klo 14-16, 17.6 klo 12-14.
Hae tästä työpaikkaa: https://www.recright.com/careers/fi/seurojenpalloliitto/if-gnistan-etsii-paatoimista-lapsuusvaiheen-valmennuspaallikkoa-68416272bd6241304691207a
Jarkko Jokiranta, urheilutoimenjohtaja, 0509117565


