Gnistanin taival Suomen Cupissa on toistaiseksi vakuuttavasti. Kolmannella ja neljännellä kierroksella kaatuivat Gnistanin ikämiehet sekä Kolmosessa pelaava JäPS/47 varsin vaivattomasti, mutta viidennellä kierroksella Kipinä oli kovassa paikassa Ilveksen saavuttua Oulunkylään. Gnistan oli kuitenkin kotonaan vakuuttava kaataen tupsukorvat 3-0 lukemin toisen puoliajan osumillaan. Oludare Olunfunwa laukoi ensimmäisen maalinsa keltapaidassa ja hänen lisäkseen myös Joakim Latonen osui keltapaidoista tolppien väliin yhden osuman oltua Ilveksen oma maali. Maalivahti Alex Craninx on ollut toistaiseksi ohittamaton Suomen Cupissa – saldona kolmesta ottelusta kolme nollapeliä. Keskiviikon ottelussa Gnistanilla on mahdollisuus edetä Suomen Cupin puolivälieriin neljän vuoden tauon jälkeen. Edellisen kerran Kipinä selvitti tiensä kahdeksan parhaan joukkoon kaudella 2021, jolloin Cup pelattiin vielä vanhassa muodossaan.
Vakuuttavasti on sujunut myös Hakan marssi Suomen Cupissa. Valkeakoskelaiset ovat murskanneet matkallaan Toivalan Urheilijat, Huima/Urhon sekä Union Plaanin maalierolla 18-0. Vastassa on kuitenkin ollut pelkästään Kolmosen tasolla pelaavia joukkueita, joten kuudennella kierroksella vastus kovenee tuntuvasti. Edellisillä kierroksilla päärooliin on noussut ikoninen hyökkääjä Kalle Multanen, joka on laukonut kolme maalia jokaisessa pelatussa Cup-ottelussa.
Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella jo kerran aiemmin liigaottelun merkeissä. Avauskierroksella Haka kaatoi Gnistanin 3-2 viihdyttävän ottelun päätteeksi. Huomenna kentällä nähdään kuitenkin todennäköisesti hieman eri miehistöt, sillä molempien kokoonpanoissa nähdään todennäköisesti jonkin verran kierrätystä tulevan viikonlopun sarjapeliä silmällä pitäen.
Gnistanilla on ollut 1,5 viikkoa aikaa valmistautua kahden ottelun savottaan.
– Huilattiin tuossa pitkä viikonloppu, 4 päivää. Nyt palattu kentälle ja aloitettu valmistautuminen alkavaan otteluruuhkaan, kuvailee valmistautumista päävalmentaja Jussi Leppälahti.
Sarja-avauksessa Haka kuritti Kipinää erityisesti vauhdikkaista vastahyökkäyksistä. Leppälahdella onkin mielessään selkeä suunnitelma huomisen varalle.
– Meidän pitää saada hyökkäykset syvälle, ja olla vaarallisia erikoistilanteissa. Hakan vastaiskut ja laitapeli pitää saada kuriin.
Gnistanin tilanne kokoonpanon suhteen ei ole huomisen suhteen optimaalinen, sillä poissaolijoita riittää.
– Kokoonpanotilanteemme on erittäin vaikea, poissaoloja on aika raju määrä. Meiltä puuttuu Jukka Raitala ja Gabriel Europaeus jotka ovat kipeinä. Olle Pettersson, Roman Eremenko ja Vertti Hänninen edelleen loukkaantuneina. Eduard Arko-Mensah on poissa henkilökohtaisen syyn takia. Didrik Hafstad on kärsinyt reisivammasta, ja on epävarma. Varmasti otetaan B-junioreista pelaajia mukaan, jotta saadaan peli pelattua riittävällä pelaajamäärällä. Kentällä tullaan näkemään debyyttejä tällä tasolla, mikä on tietysti hieno juttu ja vähemmän peliaikaa saaneet ovat nyt varmasti valmiina näyttämään mitä osaavat, sanoo Leppälahti.



