TAF-Cleanin otteluennakko: IF Gnistan päättää Liigacupin FC Hakan vieraana

Siipirikkoinen Gnistan kohtaa sunnuntaina Hakan Liigacupin lohkovaiheen viimeisessä ottelussa. Ottelu alkaa Eerikkilän urheiluopiston hallissa kello 18:00. Ruutu+ välittää ottelun suorana lähetyksenä.
haka ennakko tiedote

IF Gnistan kärsi lohkovaiheen ensimmäisen tappionsa viime lauantaina Interin vieraana. Tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen isännät ottivat ottelun komentoonsa onnistuen kahdesti ohittamaan Gnistanin maalia vartioineen Alex Craninxin. Turkulaisten voittoa voidaan pitää täysin ansaittuna, sillä Kipinä ei ollut kirpeässä pakkassäässä pelatussa ottelussa parhaimmillaan. Päävalmentaja Jussi Leppälahti myönsikin ottelun jälkeen auliisti kotijoukkueen selkeän paremmuuden. Tappio koitui lopulta kalliiksi, sillä Gnistanin kohtalona on jääminen ulos jatkopeleistä sunnuntain ottelun tuloksesta riippumatta. A-lohkon kärkikolmikon otteluissa voitot menivät ristiin ja Gnistanin maaliero keskinäisistä otteluista HJK:ta ja Interiä vastaan on heikoin.

Myös FC Haka on menettänyt mahdollisuutensa jatkopaikkaan A-lohkossa, vaikka sillä on pelaamatta vielä ottelut Gnistania ja IFK Mariehamnia vastaan. Valkeakoskelaiset aloittivat urakkansa Liigacupissa lupaavasti kaatamalla FC KTP:n 3-1 lukemin, mutta seuraavilla kierroksilla kärsityt tappiot FC Interille ja HJK:lle koituivat Hakan kohtaloksi.

FC Haka menetti tukun viime kauden avainpelaajiaan muihin maisemiin, mutta korvaajiksi on hankittu useita mielenkiintoisia vahvistuksia ulkomailta ja kotimaastakin. Päävalmentajana jatkava Andrew Smith on kierrättänyt kokoonpanoaan runsaasti Liigacupissa, joten ainoastaan muutama pelaaja on pelannut täydet peliminuutit kaikissa otteluissa tähän mennessä.

Panoksettomuudesta huolimatta päävalmentaja Jussi Leppälahti painottaa, että sunnuntaina matkataan Eerikkilään ainoastaan voitto mielessä. Resepti voittoon on selkeänä päävalmentajan mielessä.

– Lähdetään pelaamaan mahdollisimman hyvin ja voittamaan peliä! Matsi on Liigacupin viimeinen merkityksetön peli ja meillä on todella kovat viikot käynnissä, mutta tietyllä tavalla nämä pelit kertovat kaikista eniten pelaajien luonteesta, saadaanko paras irti.

– Lähdetään pelaamaan omaa Lähiöfutista, ja voittamaan peliä. Kaikki muu on turhaa.

Alkuvuoden Talin hallissa harjoitellut Gnistan siirtyi kuluneella viikolla harjoittelemaan kotoisalle Oulunkylän urheilupuiston tekonurmelle. Loppuviikosta joukkue harjoittelee kuitenkin jälleen halliolosuhteissa ollakseen valmis kohtaamaan Hakan Eerikkilän hallissa. Joukkue on kärsinyt loukkaantumisista koko alkuvuoden ajan ja viime lauantain ottelu toi valitettavasti lisäystä jo entuudestaan pitkään poissaolijoiden listaan. Kaikesta huolimatta Leppälahti tähyää tulevaan otteluun luottavaisin mielin.

– Olemme talven aikana sekä harjoitelleet että pelanneet sisällä ja ulkona, mikä ei ole optimaalista. Alustan ja olosuhteiden jatkuvan vaihtelun vuoksi pelaajien kropat ovat olleet kovalla koetuksella. Kokoonpanotilanne on todella haastava, koska poissaoloja on yksi joukkueellinen. Mutta meillä on sunnuntaina Hugo Toivonen PKKU:sta ja liuta taitavia B-junioreitamme mukana. Saamme hyvän ryhmän kasaan ja haluamme saada aikaan energisen esityksen!

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.