Aktiasta IF Gnistan ry:n juniorijalkapalloilun yhteistyökumppani

Aktia on mukana tukemassa Gnistanin juniorijalkapalloilua.
20230514164205_IMG_5677

Aktia on mukana junioreiden tukijoukoissa, kun vuonna 1924 perustettu jalkapalloseura Gnistan viettää 100-vuotisjuhlavuottaan.

– Aktia haluaa strategiansa mukaisesti tukea nuoria, ja tästä lähtökohdasta syntyi myös Gnistanin junioritoiminnan kanssa solmittu kumppanuus.  Gnistan on pääkaupunkiseudun merkittävimpiä urheiluseuroja ja tavoittaa siten suuren joukon lapsia ja nuoria. Yhteistyössä korostuu osaava yhdessä tekeminen, joka on myös keskeinen osa Aktian arvoja, Aktian Brand Lead Anna Holtari sanoo.

Turnausten iloa ja taloustaitoja

Yhteistyön puitteissa mahdollistetaan muun muassa perinteisen junioriturnauksen järjestäminen. Vuosittainen junioriturnaus kerää yhteen yli 100 joukkuetta, ja yhteistyön avulla varmistetaan, että jalkapallokentät täyttyvät tulevaisuudessakin innokkaista junioripelaajista. 

IF Gnistan ry:n toimitusjohtaja Ilkka Vanala on äärimmäisen tyytyväinen yhteistyöhön.

– Olemme erittäin innoissamme yhteistyökumppanuudesta Aktian kanssa. Aktian vahva sitoutuminen ja panostus juniorijoukkueidemme toimintaan mahdollistaa jatkossakin nuorille laadukkaan ja ammattitaitoisen valmennuksen, ja nyt pystymme tarjoamaan heille myös arvokasta talousosaamista.

– Aktialle on tärkeää olla tukemassa nuoria ja heidän vanhempiaan, minkä yhdessä luotu taloustaitotapahtuma konkretisoi. Tapahtuma toimii samalla jatkumona viimevuotiselle Käärijän talouskoululle,  Holtari jatkaa.  

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.