Matsipäivän haastattelussa Teemu Penninkangas

Teemu Penninkangas lähtee voitto mielessä FC Lahden kimppuun.
Gnistan - FC Haka, 0-3, Veikkausliiga, 5.5.2024-21

IF Gnistan saa tänään vieraaksen FC Lahden, joka on puolustaja Teemu Penninkankaan edellinen seura ennen Oulunkylään siirtymistä. Penninkangas kertoo vanhan seuran kohtaamisen tuovan oman mausteensa päivän kamppailuun.

– Melko pitkä yhteinen historia on Lahden kanssa takana, joten se tuo toki oman lisämausteensa valmistautumiseen. Itse pelissä on kuitenkin sen verran keskittynyt, että ei siinä tällaisia asioita mieti. Kolme pistettä matsissa on jaossa samalla tavalla kuin kaikissa muissakin. Lahden pelaajisto on vaihtunut melko paljon viime kaudesta. Vastaan tulee nuoria ja nälkäisiä pelaajia, jotka ovat saaneet hyvin alkukauden aikana vastuuta.

Gnistanin edellisesti kotivoitosta on ehtinyt vierähtää lähes kaksi kuukautta. Penninkangas lähettääkin kannattajille selkeät terveiset ottelun alla.

– Oulunkylässä ei ole hetkeen saatu juhlittua voittoa, joten sunnuntaina haluamme tarjota kunnon menoa kotiyleisölle. Teemme kaikkemme, että pisteet jää Ogeliin, Penninkangas päättää.

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.