IF Gnistanin tarjoama kävelyfutis liikuttaa senioreita Oulunkylässä

Gnistanin kävelyfutis starttasi tämän vuoden toukokuussa ja siitä lähtien Pikkupekka Areena on täyttynyt joka perjantai liikunnan riemua etsivistä senioripuolen edustajista. Uusi liikuntamuoto tarjoaa tavan nauttia jalkapallosta ilman juoksua, nimensä mukaisesti. Lisäksi harjoitusten jälkeiset yhteiset kahvihetket ovat miellyttäneet osallistujia.
IMG_7501

Mikä ihmeen kävelyfutis?

Kävelyfutis on Isossa-Britanniassa vuonna 2011 kehitetty jalkapallon muoto, joka soveltuu erityisesti ikäihmisille ja liikuntarajoitteisille. Lajissa juokseminen on kielletty, ja myös fyysinen kontakti sekä pallon potkaiseminen lantion korkeuden yläpuolelle ovat kiellettyjä.

Gnistan on lisännyt perjantain sessioihin myöskin omanlaisensa lisän, kun jokaviikkoisten harjoitusten jälkeen osallistujille on tarjolla pullakahvit kentän vieressä sijaitsevassa Expandia Kerhotalossa.

Asiantuntevaa toimintaa mahdollistamassa monet tahot

Gnistanin yhteisöpäällikkö ja Gnistanin kävelyfutiksen hallinnoimisesta vastaava Juha Pakarinen jakaa kiitosta monille tahoille toiminnan mahdollistamisesta.

– Kävelyfutis oli ollut seuran suunnitelmissa jo jonkin aikaa ennen toiminnan käynnistymistä. Itselleni oli nimenomaan tärkeää, että toiminta on kaikille avointa ja mahdollisimman edullista, mieluiten ilmaista. Kaupungin avustuksella tämä onnistuikin, sillä toiminnan järjestämiseen on saatu Helsingin kaupungin ikäihmisten liikunta-avustusta.

– Toiminnan suunnittelussa, valmistelussa ja ohjaajien perehdyttämisessä saimme hienosti apua Ismo Vaittiselta, jolla on pitkä kokemus lajin parista Hollannista. Toiminta käynnistyi toukokuussa ja mukana on ollut yli kolmekymmentä senioria. Ohjaajina toimivat Jaana Tuominen ja Juha Hiltunen jotka ovat saaneet runsaasti kiitosta ammattitaidostaan.

Toimintaa pyritään myöskin kehittämään tulevaisuudessa ja Pakarinen kävi muun muassa tutustumassa Irlantilaisen Waterford FC:n toimintaan. Waterfordissa toimintaa on järjestetty Gnistania pidempään, joten yksi matkan tavoitteista oli kerätä arvokasta oppia ja saada uusia ideoita toimintaan.

Osallistujilla monenlaisia motivaatiotekijöitä

Ohjaaja Jaana Tuomisen mukaan motivaatio harrastajille kumpuaa monista tekijöistä ja jokaisella on omansa.

– Jokainen ulottuvuus mm. liikunta, sosiaalisuus sekä hauskuus on tärkeä ja kaikki tulevat mukaan toimintaan omista motiiveistaan lähtöisin. Kävelyfutis sopii ihan kaiken ikäisille ja kuntoisille ihmisille, myös sellaisille joilla on vamma tai sairaus joka rajoittaa liikkumista. Jokaisella on oikeus harrastaa lajia omien taitojensa ja jaksamisensa puitteissa.

Lisäksi Tuominen alleviivaa turvallisuuden, sekä harjoitusten jälkeisten kahvihetkien merkitystä.

– Turvallisuus toteutuu kun noudatetaan sääntöjä, esim. kontaktit ovat lajissa kiellettyjä. Harjoituksissa tehdään alkulämmittely ennen pelaamisen aloittamista. Lisäksi ryhmässä käydään yhdessä ”jälkipelit” harjoitusten jälkeen kahvikupin äärellä.

Harrastava joukko koostuu niin konkareista kuin myös vasta-alkajista

Moni ikäihminen rakastaa jalkapalloa, mutta joutuu iän saapuessa kohtaamaan realiteetit: keho ei enää kykene samanlaisiin atleettisiin suorituksiin ja kovat iskut voivat olla kovinkin vaarallisia. Kävelyfutis on siis ollut kullanarvoinen harrastus monille entisille pelureille jotka haluavat edelleen nauttia jalkapallosta kevyemmällä rasituksella.

Aktiiviselle jalkapallon harrastajalle Christerille kävelyfutis on ollut mahtava vaihtoehto aktiivisemman peliuran jälkeen.

– Minulla on parinkymmenen vuoden pelitausta ja saman verran löytyy myös juniorivalmennusta eri ikäluokissa. Ikämiesjalkapallo on aina kiinnostanut, mutta en ole uskaltanut kokeilla, kun kummassakin lonkassa on tekonivel. Gnistanin kävelyfutiksen löysin tänä keväänä.

– Ihanaa aloittaa uusi ”vanha” harrastus joka sopii hyvin minulle, koska tässä vältetään kontakteja, mutta toimii hyvin kunnon nostattajana. Kiitos Gnistan, Jaana ja peliporukka, tänne tulee mielellään aina perjantaisin!

Tämän lisäksi perjantain sessioihin on liittynyt myös niitä, jotka ovat halunneet ensikosketuksen jalkapallon peluuseen matalan kynnyksen ympäristössä.

Miehensä kanssa kuntofutiksesta innostunut Riitta kiitteleekin Gnistania tällaisen ympäristön tarjoamisesta.

– Löysimme mieheni kanssa ilmoituksen IF Gnistanin Facebook-sivuilta ja innostuimme kovasti. Minä en ollut pelannut lainkaan ennen ensimmäistä kokoontumista mutta ryhmä on mukava ja on ollut ilo saada olla mukana.

– Treenit meille aloittelijoille ovat olleet niin hyviä. Hienoa kun meille vähän varttuneille tarjoutui mahdollisuus kivaan harrastukseen. Kiitos Gnistan, Tack Gnistan!

Harjoitukset järjestetään aina perjantaisin klo 10.00-11.30 Oulunkylän urheilupuistossa Pikkupekka Areenalla, ota ystävä mukaan ja tule mukaan kokeilemaan Gnistanin kävelyfutista!

Lue lisätiedot Gnistanin kävelyfutiksesta ja ilmoittaudu mukaan täältä.

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.