Tiistainen ottelu Turussa ei sujunut Gnistanin suunnitelmien mukaan rohkaisevasta alusta huolimatta. Gnistan aloitti terävästi Tim Väyrysen iskiessä johto-osuman jo alkuminuuteilla. Todellinen käännekohta koettiin 15. minuutilla tuomarin ajaessa toppari Lucas Von Hellensin kentältä suoralla punaisella kortilla. Yhden miehen ylivoimalla mestaruudesta täysillä taisteleva Inter käänsi pelin väkisin itselleen Loic Essomban iskettyä voittomaalin 78. minuutilla. Tappiosta huolimatta päävalmentaja Jussi Leppälahti oli pelin jälkeen ylpeä omistaan ja näki Gnistanin ansainneen ottelusta vähintään yhden pisteen. Maajoukkuetauon jälkeiset ottelut ovat olleet Kipinälle tappiollisia, mutta peliesitykset ovat antaneet uskoa paremmasta huomisesta. Taisteluilmeen löytänyt joukkue on osoittanut kykenevänsä haastamaan sarjan kärkipään joukkueet, josta voidaan repiä uskoa myös lauantain otteluun.
Tampereen Ilves aloitti Mestaruussarjan lupaavasti voittamalla KuPS:n ja Gnistanin, mutta neljä voitotonta ottelua ovat tuoneet kosolti takapakkia tupsukorvien mestaruusjahtiin. Muutaman kierroksen ajan sarjakärjessä paistatellut Ilves on valahtanut sarjassa neljänneksi neljän pisteen päähän kärkijoukkue KuPS:sta. Lauantain ottelussa Ilveksellä on lepoetu puolellaan, sillä siinä missä Gnistan urakoi tiukan ottelun Turussa tiistaina, Ilves on saanut keskittyä rauhassa lauantain otteluun. Edellisessä ottelussaan viime sunnuntaina Ilves oli pitkään voitossa kiinni Interin isäntänä, mutta heikko toinen puoliaika käänsi ottelun lopulta vieraiden eduksi.
Pallonhallintaan pelinsä perustava Ilves hallitsee useimmiten otteluitaan, mutta Mestaruussarjan pienten marginaalien kohtaamisissa lievä tehottomuus sekä puolustuspään hapuilu ovat koituneet Joonas Rantasen suojattien kohtaloksi. Harmaita hiuksia on lisäksi aiheuttanut maalivahtien loukkaantumiset. Ykkösmaalivahti Otso Virtanen on ollut jo pidempään loukkaantuneena sivussa ja edellisessä ottelussa myös varamaalivahti Faris Krkalic joutui jättämään pelin kesken loukkaantumisen vuoksi. Hänen pelaamisensa lauantain ottelussa on vielä täydellinen arvoitus. Ilveksen onneksi joukkue saa takaisin kokoonpanoonsa pelikieltonsa kärsineen toppari Sauli Väisäsen, jonka kokemus on kullanarvoista mestaruustaistossa.
Näiden joukkueiden kohtaamiset etenkin Tammelassa harvemmin jättävät ketään kylmäksi eikä Mestaruussarjan ensimmäinen kohtaaminenkaan ollut sieltä tylsimmästä päästä. Ilves hallitsi ensimmäistä puoliaikaa selkeästi ja näyttikin karkaavan helppoon voittoon, mutta Gnistan syttyi toisella puoliajalla taisteluun ottelun voitosta. Yevgeni Bashkirovin ja Oliver Pettersson pitivät maaleillaan pistetoiveita pitkään elossa, mutta tehokkaampi Ilves otti kuin ottikin 3-2 kotivoiton.
Gnistanilla on ollut todella vähän aikaa valmistautua lauantain kamppailuun. Päävalmentaja Leppälahden mukaan kaikki on kuitenkin pyritty tekemään niin huolella kuin mahdollista.
– Ollaan palauduttu, haettu hyvät asiat taas mukaan ja valmistaudutaan, niin pieteetillä kuin mahdollista.
– Meidän on pelattava 96 minuuttia, kuten pelasimme ensimmäisen vartin Turussa. Olimme tosi hyviä, toteaa Leppälahti.
Gnistanin panoksettomuudesta Mestaruussarjassa on puhuttu paljon. Päävalmentajalla on tähän oma selkeä näkemyksensä.
– Meillä on todella iso panos: kilpailemisen panos. Meillä on kovin paine mitä jalkapallossa voi olla, eli Mestaruussarjaotteluiden voittamisen paine. Paine on hyvästä, se laittaa yrittämään ja laittamaan kaiken likoon. Vain kaiken likoon laittamalla voi jalkapallossa olla tulevaisuus.
Jussi Leppälahdella on myös painava sanansa sanottavana Kipinäyhteisölle.
– MPA:lla on ollut Mestaruussarjan aikana pieni ulospuhallus. En ymmärrä, miksi näin on. Haluaisin, että kannattajamme kuulisivat, mitä olen pelaajillekin sanonut: kohtele jokaista ottelua kuin se olisi viimeinen matsisi. Joukkue on osoittanut mielestäni, että he painavat hommia viimeiseen pillinvihellykseen asti ja välittävät. Tule paikalle, jos välität, ja osoita se. Laitetaan lauantaina keltaista päälle ja kunnon löylyä! Jos upeat fanimme antavat meille voimaa, meillä on mahdollisuus tehdä maagisia juttuja, kuten viime ja tällä kaudella on nähty – eikä silloin sarjataulukolla ole mitään merkitystä.
Gnistanin kokoonpanosta puuttuu pitkäaikaistoipilaiden Anicet Ouran ja Marcelo Costan lisäksi tiistain pelissä punaista korttia katsellut Lucas Von Hellens.
Gnistanin kausi 2025 on kahta kotiottelua vaille paketissa. Kohta tätä herkkua joutuu jälleen odottamaan monen pitkän kuukauden ajan, joten vielä on aika antaa kaikkensa niin kentällä kuin katsomossakin. Noudatetaan päävalmentajan pyyntöä ja saavutaan paikalle sankoin joukoin kannustamaan Gnistan voittoon! Ennakkoliput myy tuttuun tapaan Ticketmaster. Gnistanin kotisivuilla sekä Facebookissa on käynnissä arvonta, jossa Ilves-ottelun lopputuloksen arvaamalla voit voittaa liput 3.11. pelattavaan HJK-paikallisotteluun. Voit osallistua arvontaan här.



