Seuran keskeisenä tavoitteena on kehittää pelaajia. Jotta pääsemme tähän tavoitteeseen, tarvitsemme erinomaisia valmentajia. Tässä erittäin tärkeässä roolissa pääset työskentelemään nuorten kanssa, joiden tavoitteet jalkapallossa ovat korkealla. Pääset myös osaksi seuran osaavaa kansainvälistä valmennustiimiä. Päätoimisena valmentajana toimit valmentajana nuoruusvaiheen poikien kilpajoukkueissa.
Työssäsi pääset toimimaan sekä vastuuvalmentajana että apuvalmentajana yhteistyössä erinomaisten osaajien kanssa. Roolia voidaan räätälöidä toiveiden mukaan myös OTO-pohjaiseksi, mikäli esimerkiksi vain yksittäisen joukkueen valmentaminen kiinnostaa. Seuran tähtäin on korkealla, joten myös sinun tulee olla hyvin kunnianhimoinen, kun kehitämme seuraa yhdeksi Suomen parhaista. Tavoitteemme seurassa ovat kahdessa asiassa: kehittää pelaajia ja kasvattaa pelaajamäärää. Tämä onnistuu hyvän valmennusprosessin kautta.
PÄÄASIALLISET TYÖTEHTÄVÄT
Pää- ja apuvalmentajan tehtävät nuoruusvaiheen K1 ja K2 -joukkueissa erikseen sovitusti
ODOTAMME HAKIJALTA
- Kokemusta juniorijalkapallon valmentamisesta
- Kouluttautumista liikunta-alalta ja/tai jalkapallon puolelta
- Intohimoista suhtautumista pelaajien kehittämiseen
- Sitoutumista Gnistanin linjaan, jossa haluamme kehittää korkean intensiteetin pelaajia, jotka ovat rohkeita ja fiksuja
TYÖSUHDE
Työsuhde on määräaikainen 31.10.2026 asti. Työsuhde alkaa 1.11.2025 tai sopimuksen mukaan. Haku päättyy 5.10.2025. Hakemuksessa kerro omasta valmennusfilosofiasta ja liitä mukaan cv.
Tehtävä on päätoiminen. Palkkaus riippuu työtehtävien laajuudesta. Myös OTO-pesti mahdollinen, mikäli esimerkiksi yhden joukkueen valmennuksessa toimiminen kiinnostaa.
Heräsikö sinulla lisää kysymyksiä työpaikasta? Ota yhteyttä ja kysy lisää: Sami Okkonen, IF Gnistan, valmennusosaamisen kehittäjä, sami.okkonen@gnistan.fi


