IF Gnistan tarrasi tiukasti kiinni paikasta kuuden parhaan joukossa kaatamalla viime kierroksella AC Oulun 3-2 lukemin. Tim Väyrynen laukoi rangaistuspilkulta Gnistanin johtoon jo kuuden minuutin jälkeen, mutta siitä eteenpäin ottelusta muodostui Kipinälle todella haastava. Ottelu eteni pitkään 1-1 tasatilanteessa, mutta Yevgeni Bashkirovin ja Rachide Gnanoun lyhyen ajan sisään puskemat osumat riittivät lopulta pisteisiin oululaisten kavennusosumasta huolimatta. Virkaatekevä päävalmentaja Tuomas Rantanen oli luonnollisesti tyytyväinen tulokseen, mutta pelillisesti jäi paljon parannettavaa erityisesti pallollisessa pelaamisessa. Ennen viimeistä kierrosta Gnistan on kuudennella tilalla kolmeen pisteen karkumatkalla VPS:sta, jolla on edessä vaikea vierasottelu Turussa Interiä vastaan. Kipinälle riittää siis pistekin sunnuntain ottelusta kuudennen tilan varmistamiseksi. Lähtökohdat ovat lupaavat, sillä ottelut sarjan alemman kastin joukkueita vastaan ovat sujuneet hyvin kuluneella kaudella. Avauskierroksella Hakalle kärsityn tappion jälkeen ei tappioita ole tullut ja etenkin Oulunkylässä sijoille 8. – 12. asemoituneet joukkueet ovat kaatuneet lähes järjestään.
Gnistan saa kuitenkin vieraakseen vaarallisen vastustajan, sillä Pietarsaaren Jaro kuuluu kauden ehdottomiin positiivisiin yllättäjiin. Ennakkoarvioissa lähes yksimielisesti putoamiskamppailuun tuomittu joukkue on tällä hetkellä kaukana jumbosijoilta ja hetken aikaa jopa paikka kuuden parhaan joukossa näytti mahdolliselta. Gnistanin tavoin Jaro on pärjännyt tuloksellisesti hienosti alemman kastin joukkueita vastaan, jonka lisäksi on nostettava esiin heinäkuun alun upea 2-3 vierasvoitto HJK:n vieraana. Kahdessa viimeisimmässä ottelussa kärsityt kotitappiot sinetöivät Jaron paikan alemmassa jatkosarjassa, joten sunnuntain ottelussa pietarsaarelaisten ainoa panos on kahdeksannen tilan varmistaminen. Sijoitus voi varmistua tappiollakin, jos IFK Mariehamn ei voita viimeisen kierroksen otteluaan Ilveksen vieraana.
Niklas Vidjeskogin johtama Jaro luottaa oman kylän poikien luomaan taisteluhenkeen. Joukkueessa pelaa useita seuran omia kasvatteja, joille Jaro on sydämen asia ja tämä henki on epäilemättä siivittänyt joukkuetta tämän kauden hienoihin suorituksiin. Taisteluhengen lisäksi Jaro on koko kauden nojannut vahvasti guinealaiskärki Kerfala Cissokon tehoihin. Ruotsin kakkostasolta Pietarsaareen hankittu hyökkääjä on laukonut jo 11 maalia, joka on lähes puolet Jaron koko kauden tehdyistä maaleista(23). Kauden edetessä esiin on noussut seuran omista junioreista edustukseen nostettu 18-vuotias Rudi Vikström, jonka ennakkoluulottomia otteita kannattaa ehdottomasti seurata myös huomisessa ottelussa.
Joukkueiden toukokuinen kohtaaminen heikkokuntoisella Pietarsaaren keskuskentän nurmella ei ollut mitään suurta jalkapallojuhlaa. Jaro sai salama-alun Cissokon iskettyä isännät johtoon heti ensimmäisestä hyökkäyksestä. Gnistanin Didrik Hafstadin 1. puoliajan lopussa puskema osuma jäi lopulta viimeiseksi hyväksytyksi osumaksi, joten ottelu päättyi 1-1 tasatulokseen.
Sunnuntain ottelussa Gnistan saa takaisin päävalmentaja Jussi Leppälahden, joka on sovittanut kahden pelin toimitsijakieltonsa. Leppälahti odottaa sunnuntain pelistä todella tiukkaa taistelua, mutta uskoa omiin löytyy.
-Jälleen taistellaan pisteistä kotona tosi kovaa vastustajaa vastaan. Jaro on pelannut hienon kauden, he pelaavat todella intensiivistä futista, mutta uskon meidän joukkueeseemme paljon ja lähdemme hakemaan voittoa.
-Olemme pelanneet tosi hyvin viime pelit. Nyt pitäisi löytää sama lataus, kuin parissa viime pelissä on ollut. Otetaan hyvät asiat mukaan ja painetaan kaikki likoon.
Viime viikolla Gnistanin riveihin liittynyt tanskalainen Marcus Ryberg debytoi keltapaidassa huomisessa ottelussa. Kauden onnistujiin kuuluva Rachide Gnanou joutuu sen sijaan katsomaan ottelun sivusta korttitilin täyttymisen vuoksi. Hänen lisäkseen sivussa ottelusta ovat Oludare Olunfunwa, Hannes Woivalin, Vertti Hänninen sekä Marcelo Costa.
Gnistanilla on sunnuntaina loistava mahdollisuus lunastaa paikka Mestaruussarjassa, mikä toisi Ogelin syksyyn useita mielenkiintoisia vierasjoukkueita ja kiihkeitä kohtaamisia. Kansoitetaan siis Mustapekka areenan lehterit sankoin joukoin ja siivittetään keltapaidat kuuden parhaan joukkoon äänekkään tuen voimalla. Voit ostaa ennakkolipun tuttuun tapaan Ticketmasterista. Saavuthan paikalle hyvissä ajoin ruuhkien välttämiseksi.



