Foodchefin otteluraportti: IF Gnistan kaatoi VJS:n selvin lukemin

Gnistanin naisten edustusjoukkue palasi voittokantaan vakuuttavalla 0-5 voitolla Myyrmäen illassa. Pääroolia voitossa näyttelivät kaksi maalia laukonut Nora Lehto sekä kertaalleen osuneet Antonia Pohjanoksa, Anni Kattelus ja Lisa Ilén.
Gnistan-VJS-76

Gnistanin naisten edustusjoukkue sai tänään riveihinsä kaivatun paluumuuttajan, kun luottotoppari Lisa Ilén palasi keltapaitojen riveihin vuoden tauon jälkeen. B-tyttöjen riveistä oli tänään mukana vakiokasvojen Stella Olkin ja Onerva Martikaisen lisäksi Isabel Noguera.

Viime pelin tappiosta sisuuntunut Gnistan oli tänään päättänyt, että mitään ei jätetä sattuman varaan. Pallo olikin kotijoukkue VJS:n maalissa jo ensimmäisen hyökkäyksen päätteeksi Antonia Pohjanoksan lauottua pallon ohi Viivi Nikoskelaisen.

Gnistanin salama-alun jälkeen ottelu jatkui keltapaitojen kontrolloidessa pelitapahtumia. VJS sai kerran pallonriiston jälkeen luotua uhkaa Jessica Kiviahon vartioimalle maalille, mutta muilta osin ottelun painopiste oli vahvasti Gnistanin hyökkäysalueella.

Lukemat pysyivät kuitenkin pitkään tasaisina, kunnes Gnistan sai sihdin kohdalleen uusimman vahvistuksen Nora Lehdon johdolla. Kipinän toisesta maalista vastasi 25. minuutilla Anni Kattelus, joka tulitti tarkan ja tulisen laukauksen takakulmaan rangaistusalueen kaaren tuntumasta.

Tämän jälkeen ohjat otti liigatasollakin maaleja mättänyt Lehto. Ensin hän täräytti tarkan laukauksen rangaistusalueen vasemmalta laidalta takakulmaan ottelun vanhennuttua 32. minuuttia ja 11 minuuttia myöhemmin Lehto pääsi nopean hyökkäyksen päätteeksi laukomaan rangaistuspilkun tuntumasta pallon ohi Nikoskelaisen.

VJS pääsi aivan puoliajan lopulla laukomaan hyvästä sektorista, mutta puoliajan viettoon lähdettiin Kipinän 0-4 johtolukemissa, joka oli pelitapahtumiin nähden täysin ansaittua.

Toisella puoliajalla Gnistan jatkoi siitä, mihin edellisellä nelivitosella jäi. Ensimmäistä otteluaan vuoden tauon jälkeen pelannut Lisa Ilén puski illan viidennen maalin Onerva Martikaisen tarjoamasta kulmapotkusta.

Selvässä johtoasemassa Gnistan hölläsi kaasujalkaa ja keskittyi pitämään ottelun täydessä kontrollissaan. Koko puoliajan pallonhallinta oli lähes täysin keltapaidoilla, joten Jessica Kiviaho joutui värjöttelemään maalillaan ilman torjuntatöitä. Toisessa päässä Nikoskelainen piti muutamalla hienolla torjunnallaan Kipinän ilman lisäosumia.

Tuomarin viheltäessä pilliinsä ottelun päätöksen merkiksi Gnistan sai juhlia paluuta voittokantaan vakuuttavasti 0-5 lukemin.

Huvudtränare Nikos Kalaitzis oli todella tyytyväinen ottelun jälkeen.

– Loistava reaktio joukkueelta tappiollisen viime pelin jälkeen. Pelaajat olivat mahtavalla asenteella koko pelin ajan eikä annettu vastustajalle mitään mahdollisuuksia. Näimme pelissä paljon asioita, joita olimme käyneet läpi viikon aikana harjoituksissa ja olemme todella tyytyväisiä tulokseen. Onnittelut loistopelistä kaikille!

Gnistanin naiset palaavat Oulunkylään pitkän tauon jälkeen ensi keskiviikkona, kun kotiottelussa vastaan juoksee HPS/2. Ottelu alkaa Mustapekka areenalla kello 20:00.

Artikkelin kuva: Jani Nieminen (IG:@niemisenjani)

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.