Foodchefin otteluennakko: IF Gnistan kohtaa VJS:n Myyrmäessä

Gnistanin naisten edustusjoukkue jahtaa paluuta voittojen tielle VJS:n kustannuksella tänä iltana. Ottelu alkaa Myyrmäen jalkapallostadionin tekonurmella kello 20:00. Jos et pääse paikan päälle kannustamaan Gnistania, voit katsella ottelua Veo live-sovelluksen kautta.
naiset vjs

Gnistanin naisten voittoputki katkesi harmittavasti viime lauantaina PPJ:n vieraana. Koko kevätkauden voittojen tiellä porskuttanut Kipinä ajautui 2. puoliajalla kahden maalin takaa-ajoasemaan eikä onnistunut nousemaan kuin maalin päähän Ella Aakon osuttua yliajalla. Vahva alkukausi nosti Kipinän turvallisen tuntuiseen sarjajohtoon, mutta Valtti on kirinyt jo neljän pisteen päähän. Huomisen ottelun voittamalla Gnistan ottaa kuitenkin jälleen tukevan otteen sarjan kärkipaikasta.

Tänään vastaan juoksevan VJS:n syyskausi alkoi 1-0 tappiolla Valtin vieraana. Viiden ottelun tappioputki on ajanut nuoren joukkueen tukalaan asemaan sarjan toisiksi viimeiseksi. Gnistan saa siis takuulla vastaansa nälkäisen joukkueen, joka ei anna mitään ilmaiseksi. Alkukaudella VJS:n paras maalintekijä on ollut Milla Salonen viidellä maalillaan. Salosella on siis saman verran maaleja kasassa kuin Gnistanin parhailla maalintekijöillä Vera Saastamoisella ja Petra Tarkiaisella.

Joukkueiden keväinen kohtaaminen Oulunkylässä oli Gnistanin näytöstä. Koko ottelun ajan peliä lähes yksipuolisesti hallinnut Kipinä vei ottelun nimiinsä 3-0 lukemin Vera Saastamoisen, Stella Olkin ja Ella Aakon osumilla.

Gnistan kärsi ennen kesätaukoa useista loukkaantumisista, mutta sairastupa tyhjeni mukavasti tauon aikana. Lauantaisessa ottelussa Kipinän maalia vartioi jälleen loukkaantumisestaan toipunut Jessica Kiviaho, jonka lisäksi muun muassa Antonia Pohjanoksa sekä Roosa Bröijer olivat jälleen palanneet kokoonpanoon. Maalikuningatar Saastamoisen korvaajaksi hankittu Nora Lehto debytoi keltapaidassa ennen taukoa ja oli kokoonpanossa jälleen viime lauantain ottelussa.

Huvudtränare Nikos Kalaitzis kommentoi tulevaa peliä seuraavasti.

– Hävisimme edellisen pelimme, joten olemme analysoineet, että mikä meni väärin ja missä asioissa meidän täytyy kehittyä. Jokainen on valmis antamaan extralatauksen palataksemme jälleen voittojen tielle. VJS on nuori joukkue, jossa on paljon potentiaalia. He eivät ansaitse olla niin alhaalla sarjataulukossa, joten odotamme vaikeaa ottelua. Meillä on muutamia pelaajia poissa, mutta olemme tehneet hyvin töitä harjoituskentällä ja olemme valmiita antamaan kaikkemme voiton eteen!

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.