Otteluraportti: Gnistan osoitti jälleen sisukkuutensa – pisteet jäivät Oulunkylään

Oulunkylässä oli sunnuntaina jaossa isot pisteet, kun Haka matkusti Gnistanin vieraaksi. Kipinä pääsi takaisin voittojen tielle loistavan taistelun jälkeen.
b10653c0-d86c-461e-9b29-e81ca615fbce

Mustapekka Areenalle sunnuntaina saapui motivoitunut Haka, jonka mielessä oli hakea top 6-sijoituksen kannalta kolme elintärkeää pistettä Gnistanilta. Gnistan taas haki revanssia kauden avausottelusta, jonka ”koskilaiset” veivät nimiinsä lukemin 3-2 Valkeakoskella.

Ottelun alku oli Haka-painotteinen ja isäntäjoukkue Gnistan ei tuntunut pääsevän palloon eikä sen myötä pelin virtaukseen kiinni. Kipinän kannalta mollivoittoinen alku vain jatkui, kun ottelun 12. peliminuutilla Gnistanin huippuiskussa oleva maalivahti Alex Craninx lähti tulemaan vastaan pystypalloon turhan aggressiivisesti ja tuloksena oli yhteentörmäys sekä suora punainen kortti Craninxille. Tämän jälkeen Gnistan suoritti vaihdon; Gnistanin maalinsylkijä Joakim Latonen jätti pelikentän ja Craninxin tilalle maaliin Veikkausliigadebytantti, 23-vuotias Oskar Lyberopoulos. Ottelu jatkui Hakan näennäisessä hallinnassa, mutta vaarallisia maalipaikkoja ei kummallekaan joukkueelle ensimmäisen puoliskon aikana siunaantunut.

Toisella puoliajalla Kipinä pääsi ottelun syrjään kiinni paremmin ja pystyi olemaan parempi joukkue. Valkeakoskelaiset hallitsivat palloa, mutta vajaamiehisenä taistellut Gnistan piti Hakan parhaimmilta paikoilta poissa. Kellossa oli noin 56 minuuttia, kun koko ajan peliään parantanut Gnistan iski ottelun avausmaalin, tekijänä 22-vuotias Oliver Pettersson. Osuma oli nuorukaiselle Veikkausliiga-uran ensimmäinen. Pian tämän jälkeen Hakan päävalmentaja Andy Smith yritti pumpata energiaa joukkueeseensa tekemällä vaihtoja, mutta Valkeakoskelaiset eivät pystyneet vastaamaan Kipinän taisteluvoimaan ja tiiviiseen puolustukseen. 70. minuutilla Gnistan sai loistavan paikan siirtyä kahden maalin karkumatkalle, kun käsivirhe Hakan rangaistusalueella johti Gnistanin rangaistuspotkuun. Pallon pilkulle asetteli Tim Väyrynen, joka oli myös alustanut Petterssonin maalin. Väyrysen hermot pitivät ja Gnistan siirtyi 2-0 johtoon. Loppuottelu kului Hakan vimmatusti hakiessa kavennusmaalia, mutta Gnistan puolusti kurinalaisesti ja joukkue esitti kypsyyttä kotiyleisönsä edessä. Haka sai muutaman mahdollisuuden ottelun lopussa, mutta Lyberopouloksen vartioima maali pysyi puhtaana. Ottelu päättyi Kipinän ansaittuun ja tärkeään 2-0 voittoon.

Huvudtränare Jussi Leppälahti summasi ottelun seuraavasti:

– Ensimmäinen vartti oli melko tasainen, mutta Craninxin ulosajo käynnisti meidän pelin uusiksi. Terävöidyttiin ja tiivistettiin puolustusta.

-Tämä oli loistava taisteluvoitto mutta työt jatkuu.

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.