Lvi Unon otteluraportti: Gnistan eteni jatkoon Eurolopputurnauksessa

Gnistan kaatoi VPS:n 0-1 Vaasan suuria tunteita herättäneessä illassa Teemu Penninkankaan vastattua voittomaalista. Voittonsa myötä Gnistan varmisti paikkansa Eurolopputurnauksen toisella kierroksella.
b14a4347-2feb-4b5e-bed3-33d806d4440b

Ennen ottelua oli jännitystä ilmassa, sillä kerrasta poikki-hengessä pelatun ottelun häviäjän kausi päättyisi tähän.

Gnistan oli uusinut hieman kokoonpanoaan sitten lauantain Inter-ottelun. Edellisessä ottelussa topparina pelannut Gabriel Europaeus palasi takaisin keskikentän keskustaan, joten kolmen miehen topparilinjassa Jukka Raitala sai rinnalleen tutun Juhani Ojalan sekä Armend Kabashin, Henrik Ölander otti paikkansa vasempana laitapuolustajana.

Tuulisella Lemonsoft Stadionilla pelattu ottelu alkoi vauhdikkaasti molempien joukkueiden satsatessa nopeisiin tilanteenvaihtoihin heti pallonriiston jälkeen. Ensimmäistä kunnon maalipaikkaa saatiin kuitenkin odottaa reilut 11 minuuttia, kunnes VPS:n Ogude Emmanuel riisti pallon epävarmasti pelanneelta maalivahti AJ Marcuccilta ja pallo päätyi Luka Smythin jalkaan, mutta Smythin lähettämä roikkopallo kolahti Kipinän onneksi vain tolppaan.

Gnistanille avautui loistava mahdollisuus nopeaan vastaiskuun 19 minuutin pelin jälkeen, kun Joakim Latonen pääsi karkaamaan epävarmasti pelanneelta VPS:n puolustajalta. Kolmen miehen vauhdikkaassa hyökkäyksessä pallo päätyi Latosen ja Roman Eremenkon kautta lopulta Tim Väyryselle, jonka matala laukaus kuitenkin epäonnistui eikä tuottanut torjuntatöitä Teppo Marttiselle.

Seuraava huippupaikka siunaantui VPS:n Luka Smythille, joka karkasi läpiajoon riistettyään pallon Henrik Ölanderilta, mutta AJ Marcuccin hieno torjunta esti avausmaalin syntymisen.

Ottelu sai jännittävän käänteen 38. minuutilla, kun tuomari nosti suoran punaisen kortin VPS:n Mikko Pitkäselle, joka rappasi Latosen takaapäin nurin. Latonen ei kuitenkaan Gnistanin onneksi loukkaantunut tilanteessa pahemmin.

Puoliajan viimeinen vitonen lisäaikoineen ei tuonut enempää osumia eikä edes maalipaikkoja, joten tauon viettoon siirryttiin 0-0 tilanteessa.

Toiselle puoliajalle lähdettiin mielenkiintoisista asetelmista. Gnistan pelaisi miesylivoimalla koko jakson, mutta kuinka paljon se tulisi vaikuttamaan pelin virtaukseen ja onnistuisiko keltapaidoilta VPS:n tiiviin puolustusmuurin murtaminen?

Kipinä loi jo alkuminuuteilla painetta isäntien maalille, mutta lupaavan näköiset tilanteet eivät johtaneet maalipaikkoihin. Vertti Hänninen pääsi kokeilemaan laukausta oikealla jalallaan 53. minuutilla, mutta tulinen veto stadionin eteläpäädyn mainosaitoihin. Muutamaa minuuttia myöhemmin Saku Heiskanen teki itselleen ominaisen leikkauksen keskustaan ja matala laukaus otti kimmokkeen raitapaitaisesta pelaajasta painuen vain hiuksenhienosti ohi oikean tolpan.

Miesvajaalla pelannut VPS vetäytyi odotetusti puolustusasemiin ja luovutti pallonhallinnan Gnistanille. Isännät eivät kuitenkaan aivan suostuneet peruuttelijan rooliin vaan pyrki pallonriistoihin ja pallonhallintaan aina tilaisuuden siihen saadessaan.

Gnistan pääsi juhlimaan johtomaalia 77. peliminuutilla, kun Saku Heiskasen loistava keskitys oikealta laidalta tavoitti rangaistusalueelle nousseen laitapuolustaja Teemu Penninkankaan, jonka jalasta pallo päätyi oikeaan nurkkaan ohi voimattoman Teppo Marttisen.

Tappioasemaan ajautunut isäntäjoukkue joutui jälleen muovaamaan pelisuunnitelmaansa hyökkäävämmäksi. Tämä onnistuikin hetkellisesti, sillä ottelun viimeisen kympin ensimmäiset minuutit painopiste oli vahvasti Gnistanin kenttäpuoliskolla.

Tästä vaikeasta hetkestä selvittyään miesylivoimainen Gnistan otti pelin jälleen hallintaansa. Yliajan viime hetkillä VPS satsasi kaiken hyökkäykseen, mutta Gnistan selvisi loppuun asti ilmatilan herran AJ Marcuccin johdolla.

Päävalmentaja Jussi Leppälahti summasi ottelun seuraavasti.

-Todella tasainen peli. Nämä massiiviset pelit ratkeavat yksittäisiin tilanteisiin, ja nyt pallo pomppi meille. Puolustettiin hyvin ja tehtiin valtavasti töitä joukkueena. Koko ryhmä puhalsi yhteen hiileen, selvittiin vaikeista hetkistä ja käytettiin omamme.

Ottelun 38. minuutilla VPS:lle tuomittu ulosajo muutti ottelun dynamiikkaa jonkin verran. Gnistanin ottelusuunnitelmaan se ei Leppälahden mukaan vaikuttanut merkittävästi.

-Emme oikeastaan muuttaneet mitään. Jauhoimme vain omaa peliämme, tietysti säädimme vähän prässimekanismeja ja yritettiin löytää tiloja Vepsun blokista.

Gnistan kohtaa Eurolopputurnauksen toisessa karsintaottelussa Valkeakosken Hakan, joka kaatoi omassa ottelussaan Interin 2-1 lukemin jatko-ottelun jälkeen. Ottelu alkaa Valkeakosken Tehtaan kentällä lauantaina 26.10. kello 17:00.

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.