Ilari Aho IF Gnistanin B-junioreiden uudeksi päävalmentajaksi

IF Gnistan vahvistaa juniorivalmennustaan, kun Ilari Aho siirtyy ensi kaudeksi seuran B-junioreiden päävalmentajaksi.
IMG_6355

Aho liittyy Gnistaniin HJK:sta, jossa hän on valmentanut vuodesta 2011 lähtien. Kuluvalla kaudella hänen vastuullaan ovat olleet Klubi 04 sekä HJK:n 2010 syntyneiden poikien akatemiajoukkue. Lisäksi Aho on ollut mukana yläkoulun aamuharjoittelussa.

Aiemmin urallaan Aho on työskennellyt kaikissa ikäluokissa HJK:n akatemiassa, aina nuorimmista pelaajista B-junioreihin asti. Hän on ollut mukana BSM-joukkueen valmennustiimissä ja toiminut myös haaste- ja kaupunginosajoukkueiden sekä iltapäiväkerhojen parissa. Ennen HJK:hon liittymistään Aho suoritti liikunnan perustutkinnon Vierumäellä.

IF Gnistanin urheilutoimenjohtaja Jarkko Jokiranta kommentoi nimitystä seuraavasti:

– Kokenut juniorivalmentaja, jolla on vahva osaaminen niin pelin valmentamiseen kuin pelaajien kehittämiseen. Olen todella mielissäni, että Ilari tulee meille. Xavier Silva hoiti 09:n valmentajan roolia erinomaisesti, ja Teemu Tavikainen teki kaikkensa B-junnujen eteen tällä kaudella. Ilari tulee nyt jatkamaan tätä hienoa työtä ja auttamaan 09-poikia kohti BSM-sarjaa sekä miesten Veikkausliigaa.

B-juniorien ykkösjoukkueessa muut valmentajat ovat Teemu Tavikainen, Richard Tiberi sekä maalivahtivalmentaja.

– Todella vahva valmennustiimi, jossa iso fokus on pelaajien kehittämiseen kohti Veikkausliigajoukkuetta. Lisäksi nyt palkattava suorituskykypäällikkö tulee auttamaan suorituskykypuolelle.

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.