Expomaton otteluennakko: Gnistan kohtaa VPS:n Eurolopputurnauksessa

Gnistan kohtaa VPS:n Eurolopputurnauksen ensimmäisessä osaottelussa. Ottelu vihelletään käyntiin Vaasan Lemonsoft Stadionilla kello 18:00. Ruutu+ välittää ottelun suorana lähetyksenä.
vepsu ennakko

Gnistan kärsi 3-2 tappion Interille Veikkausliigan päätöskierroksella. Kolme ensimmäistä maalia laukoneet turkulaiset näyttivät karkaavan selvään voittoon, mutta Joakim Latosen kahdella maalilla Gnistan nousi mukaan pistetaisteluun. Kiri ei kuitenkaan riittänyt tällä kertaa sarjapisteille, joten lopullisessa sarjataulukossa Kipinä jäi kahdeksannelle tilalle. Sarjasijoitusta voidaan pitää erittäin kunniakkaana, sillä ennakkoarvioissa Gnistan arvioitiin lähes yksimielisesti sarjan kolmen heikoimman joukkoon. Sijoittuminen Haastajasarjan kahden parhaan joukkoon tuo hienon päätöksen kaudelle sijoille 5.-8. kesken pelattavassa Veikkausliigan Eurolopputurnauksessa.

Ogelin Ylpeys taistelee paikasta Konferenssiliigassa yhdessä VPS:n, Interin, Hakan ja SJK:n kanssa. Vaasan ottelun voittaja kohtaa Haka-Inter -ottelun voittajan sarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä. Tämän toisen osaottelun voittaja kohtaa SJK:n Eurolopputurnauksen finaalissa ja europeleihin suuntaava joukkue on selvillä viimeistään lauantaina 8.11.

Rimaa hipoen kuuden parhaan joukkoon selvinnyt VPS voi olla tyytyväinen esityksiinsä Mestaruussarjassa. Mustavalkoraidat tasasivat pisteet HJK:n kanssa ja hakivat vieraspisteen SJK:n sekä Hakan kustannuksella. Keräämiensä seitsemän pisteen myötä VPS:n nousi lopullisessa sarjataulukossa viidenneksi. Nousujohteisten otteiden myötä Jussi Nuorelan suojatit voivat lähteä luottavaisin mielin myös europaikan metsästykseen.

Huimaan tahtiin alkukaudesta maaleja paukutelleen Mads Borchersin loukkaannuttua elokuussa ei VPS:n riveistä ole yksittäistä maalitykkiä löytänyt. Mestaruussarjassa tehoja syntyi tasaisesti, sillä yhdeksän osumaa laukoneen Vepsun riveistä löytyi peräti seitsemän eri maalintekijää. Eurolopputurnauksessa pelataan monta ottelua lyhyen ajan sisällä, joten laaja materiaali sekä tehojen tasainen jakautuminen voivat olla Nuorelan miehistön merkittävin ase kauden loppuhuipennuksessa.

Kotijoukkueet olivat vahvoilla joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa liigakauden aikana. Huhtikuussa Vaasassa Kipinä oli Roope Pyyskäsen ja Jonas Enkerudin osumilla lähellä arvokasta vieraspistettä, mutta luu jäi lopulta käteen, kun vahvasti loppuhetket vyöryttänyt VPS nappasi 3-2 voiton. Elokuun alussa ensimmäistä ”evakkopeliään” Töölössä pelannut Gnistan oli selkeästi vahvempi 3-0 lukemin. Virallista 100v-juhlaottelunsa kunniaksi todella vahvasti pelanneen Kipinän maaleista vastasivat Vertti Hänninen, Tim Väyrynen sekä Jonas Enkerud.

Takana on pitkä sarjakausi ja edessä lyhyellä valmistautumisajalla pitkä reissu Vaasaan. Kaikesta huolimatta päävalmentaja Jussi Leppälahti vakuuttaa, että Gnistan on valmis taisteluun.

– Me olemme täynnä virtaa keskiviikolle ja täysin valmiina laittamaan parastamme pöytään. Vepsu on hyvä jengi, ja osaa myllyttää suoraviivaisia hyökkäyksiä, mutta meillä on kyky vastata siihen.

Gnistanin vahva, korkea prässi on tuottanut harmaita hiuksia useille vastustajille kuluneen kauden aikana. Leppälahti uskoo, että se on huomennakin ase, jolla altavastaajana lähtevän Gnistanin merkittävin keino haavoittaa vastustajaa.

– Lähdetään positiivisin mielin. Olemme altavastaajia, mutta tiedämme että voimme voittaa keskiviikkona, jos olemme parhaimmillamme. Tiedämme, että meitä ei haluta näissä peleissä kohdata, sillä olemme osoittaneet pystyvämme haavoittamaan joukkueita. Meillä on sarjan paras korkea prässi – käytetään sitä ja laitetaan kaikki likoon.

Joukkueen kokoonpanon tilanne säilyy muuttumattomana lauantain ottelusta. Sivussa loukkaantumisten vuoksi ovat Oliver Pettersson, Toni Takamäki ja Pauli Katajamäki sekä henkilökohtaisten syiden vuoksi poissa oleva Jonas Enkerud.

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.