Gnistan venytti voittoputkensa kolmen ottelun mittaiseksi sunnuntaina kaataen AC Oulun 2-0 lukemin. Gnistan pelasi kokonaisvaltaisesti ehjän ottelun ja iski voittoon tarvittavat osumat ensimmäisellä puoliajalla Vertti Hännisen ja Tim Väyrysen toimesta. Toisella puoliajalla Gnistan piti ottelun hallussaan loppuun saakka, joten AJ Marcucci sai nimiinsä jo toisen nollapelin peräkkäin. Päävalmentaja Jussi Leppälahti oli ottelun jälkeen tyytyväinen joukkueensa peliin, mutta käänsi nopeasti katseensa keskiviikon kamppailuun. Voitto nosti Gnistanin sarjassa kahdeksanneksi ohi AC Oulun ja huomisen ottelun voittamalla Kipinä nousisi mukaan taisteluun jopa seitsemännestä sijasta karistaen samalla alempana olevia joukkueilta kannoiltaan.
IFK Mariehamnille viimeiset kaksi kuukautta sarjassa ovat olleet yhtä tuskaa. Joukkue voitti 19.6. vieraissa EIF:n, mutta sen jälkeen alamäki on ollut raju: Saarelaiset hävisivät kuusi ottelua peräkkäin, mutta onnistuivat katkaisemaan synkän putken edellisessä ottelussaan FC Lahtea vastaan. Valmentajaa vaihtanut joukkue esiintyi kotiyleisönsä edessä pirteästi, mutta useista paikoista huolimatta maalit jäivät tekemättä 0-0 päättyneessä ottelussa.
Tappioputkeen ajautunut IFK Mariehamn joutui uusimaan valmennusjohtoaan elokuussa, kun aiemmin päävalmentajana toiminut Bruno Romão irtisanoutui tehtävästään. Loppukauden ajan ”Grönvitin” peliä johtavat aiemmin kakkosvalmentajana toiminut Daniel Sjölund sekä seuran juniorijoukkueiden johtotehtävistä siirtynyt Gary Williams. Pelaajapuolella IFK Mariehamnin joukkueesta ei viime aikoina ole juuri positiivista kerrottavaa jäänyt. Kärkihyökkääjä Adam Larsson iski maaleja tiiviiseen tahtiin vielä alkukaudesta, mutta heinäkuusta lähtien Larsson on vaeltanut ilman osumia. Larssonin ohella IFK Mariehamnilla on riveissään useita kokeneempia pelaajia, joilla on kykyjä nähtyä parempaan, mikä antaa putoamistaisteluun ajautuneelle joukkueelle toivoa paremmasta huomisesta. Viime viikko toi mukanaan jälleen huonoja uutisia saarelaisten leiriin, kun joukkueelle tärkeän keskuspuolustaja Patrik Raitasen kausi päättyi loukkaantumiseen.
Joukkueiden toukokuinen kohtaaminen Maarianhaminassa päättyi pelitapahtumien valossa melko oikeutettuun 1-1 tasatulokseen. Kokenut Sebastian Dahlström laukoi kotijoukkueen edelle jo 16. minuutilla, mutta Benjamin Tatar tasasi puntit 10 minuuttia myöhemmin.
Lyhyestä valmistautumisajasta huolimatta Gnistan on tehnyt kaikkensa ollakseen mahdollisimman valmiina huomiseen otteluun.
-Vietimme maanantain ja tiistain minileirillä Eerikkilän ensiluokkaisissa olosuhteissa palautuen ja valmistautuen keskiviikon matsiin, sanoo päävalmentaja Jussi Leppälahti.
-Tiedossa on taas kova peli. Mariehamnilla on uuden valmentajan tuoma energia päällä ja he pelasivat dominoivasti Lahtea vastaan. Meidän pitää tehdä valtava työmäärä ja saada taas oma pelimme rullaamaan hyvin niin meillä on mahdollisuus!
Sunnuntain ottelussa Gnistan otti avainpelaajat ajoissa vaihtoon keskiviikon koitosta silmällä pitäen. Leppälahti korostaakin, että pelaajatilanne näyttää erittäin hyvältä huomisen ottelun alla.
-Pelaajatilanne on sama kuin sunnuntaina. Kaikki ovat palautuneet täydellisesti ja ovat tuoreina, hienoa päästä pelaamaan taas!
Edellisissä otteluissa Bolt Arenalla on ollut hienosti yleisöä ja tunnelma on ollut erinomainen. Saavutaan siis sankoin joukoin paikalle myös huomenna kannustamaan Gnistan tärkeisiin sarjapisteisiin! Ennakkoliput voit ostaa Tiketistä. Saavuthan paikalle jo hyvissä ajoin ennen alkuvihellystä ruuhkien välttämiseksi.



