U15 MINIHUUHKAJIIN KUTSUTTU GNISTANIN PELAAJIA

samule tähtitarha

U15-pojat (2009 ja myöhemmin syntyneet) pelaa joulukuussa ikäluokan ensimmäiset maaottelut. Minihuuhkajat matkaa 4. joulukuuta Espanjaan, jossa joukkue kohtaa isäntämaan lisäksi Meksikon ja Saudi-Arabian.

Huvudtränare Kai Nyyssönen nimesi joukkueeseen kaksi maalivahtia ja 20 kenttäpelaajaa. Marraskuun alun Tähtitarhalla oli suuri merkitys valintoihin, mutta myös Huuhkajaturnaus ja aluetoiminta painoivat vaakakupissa.

Gnistanista mukaan valittiin Samuel Heikari sekä Alvar Amankona. Varalle valittiin lisäksi Jeff Selenge. Heikari on pelannut aiemmin Tikkurilan palloseurassa ja Amankona Futuran junioreissa sekä Korson palloseurassa.

Nyyssönen kertoo valinnoista, että kilpailu on kovaa, mikä kuuluu asiaan. Hän muistuttaa pelaajia, että kannattaa muistaa, että nämä olivat vain yhdet valinnat ja matka on vasta alussa. Tulevan vuoden aikana monelle potentiaaliselle pelaajalle halutaan antaa mahdollisuus maajoukkuepeleihin. Lue koko uutinen: U15-pojat nimetty Espanjan turnaukseen – Palloliitto.fi

Valmennuspäällikkö Chris Blake kertoo, että seura on erittäin innostunut poikien kutsusta ensimmäiseen maajoukkuetapahtumaan. ”This is an exciting opportunity for the boys and will be an unforgetable experience for them and their families. The development team have loved working with the guys and I would like to say congratulations on behalf of the IF Gnistan family!”

”We have had 14 boys from the 2009 age group who have gone through the national team selection process this season. Whilst not all of them have received the news they had hoped for they should be extremely proud of what they have achieved so far.”

Blake painottaa: ”The message is the same for all our young and competitive footballers. The road is long with many successes, challenges and sacrifices a long the way. It is important to stay focused, stay balanced and continue to push yourself beyond your comfort zone. You never know what you can be capable of!”

Muut maajoukkuetoiminnassa olleet pelaajat ensimmäisen pelaajatarkkailuvuoden aikana: Niklas Lindström, Aarni Järveläinen, Adrian Barraza, Verneri Savolainen, Daniel Lehtonen, Martin Määttä, Taavi Jolkkonen, Matias Iivonen, Jeremiah Borketey, Angelo Scharin, Jasu Hakala, Erjon Peci (siirtynyt Hjk), Anton Zimmer (siirtynyt meille FCFJ:stä).

Gnistan onnittelee maajoukkueleirille kutsuttuja pelaajia!

Jaa artikkeli:

Hae sivustolta

Tilaa Gnistanin uutiskirje

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.