Otteluennakko: Gnistan isännöi MuSaa kotiavauksessa

Gnistan jahtaa avausvoittoa MuSan kustannuksella sunnuntaina. Pääkaupunkiseudun tiukkojen kokoontumisrajoitusten vuoksi ottelu pelataan ilman yleisöä, mutta voit seurata sitä Ruutu+:n välityksellä kello 18:30 alkaen.

Gnistanin sarja-avaus ei sujunut suunnitelmien mukaan, sillä Kipinä kärsi 2-0 tappion VPS:n vieraana. Vahvan ensimmäisen puoliajan pelannut Gnistan joutui taistelemaan toisen puoliajan miesvajaalla ja kaksi isäntien osumaa koituivat lopulta keltapaitojen kohtaloksi.

Vastustaja MuSan kausi ei ole alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä kahden pelatun ottelun jälkeen porilaiset ovat edelleen voitoitta ilman tehtyjä osumia. Sarja-avauksessaan rangaistuspotkun tuhlannut MuSa tasasi pisteet JIPPOa vastaan ja edellisessä ottelussaan joukkue kärsi niukan tappion PK-35:n vieraana.

Gnistan ja MuSa mittelivät voimiaan viime kaudella kahteen otteeseen molempien joukkueiden voittaessa kotiottelunsa. Heinäkuussa MuSa mätti Porin jalkapallostadionin taululle tylyt 5-1 lukemat, mutta syyskuussa vahvasti nousukuntoinen Gnistan otti revanssin Douglas CaénRony Huhtalan ja Lucas Moraisin johdolla 3-1 lukemin. Ennen viime kautta joukkueet ovat kohdanneet toisensa vain kertaalleen vuoden 2016 Kakkosen nousukarsinnoissa, jotka päättyivät Gnistanin nousujuhliin.

Kolmannen kautensa Ykkösessä aloittanut MuSa on ylittänyt ennakko-odotukset jo kahteen otteeseen, sillä altavastaajan asemastaan huolimatta joukkue on sijoittunut jo kahdesti sarjan viidenneksi. Vahvojen ulkomaalaisvahvistusten ja kokeneiden kotimaisten pelaajien johdolla MuSa on ollut hankala vastustaja erityisesti kotikentällään.

Edellytykset uusille yllätyksille ovat hyvät, sillä muutokset Ville Ulasen miehistössä olivat varsin maltillisia talven aikana. Merkittävin menetys oli viime kaudella 14 maalia takonut hyökkääjä Juuso Aalto, joka siirtyi Jaron riveihin. Aallon jättämää aukkoa MuSa pyrkii täyttämään Japanin kakkostasolta hankitulla keskikenttäpelaaja Naoki Maedalla sekä Niigatan yliopistojoukkueesta Poriin siirtyneellä hyökkääjä Mitsuru Tanidalla. Ulkomaalaisvahvistusten ohella MuSan joukkueen ytimen muodostavat pitkäaikaiset runkopelaajat, joista muun muassa Verneri SalminenSamu-Petteri Mäkelä sekä kapteeni Jussi Välilä ovat erittäin merkittävässä roolissa porilaisten tämän kauden joukkueessa.

Huolellisesti otteluun valmistautuneen Gnistanin pelaajatilanne näyttää kotiavauksen alla kohtalaisen hyvältä, sillä VPS-ottelun huilannut Nnaemeka Anyamele on harjoitellut jälleen joukkueen mukana samoin kuin jo pidemmän aikaa harjoituksissa olleet Kasperi Liikonen ja Armend Kabashi. Pikkuvammoista kärsineen Douglas Caén pelaaminen on huomenna epävarmaa. Varmoja poissaolijoita ovat pelikieltoja kärsivät Jiri Koski ja Maximo Tolonen sekä pitkäaikaistoipilaat Samu LaitinenAlbin Mehmeti ja Elton Maloku.

Päävalmentaja Ricardo Duarte lähtee kotiavaukseen joukkueen tavoin positiivisin mielin.

– Joukkue on positiivisella mielellä, koska pelasimme Vaasassa hyvän pelin tappiosta huolimatta. Loimme vastustajaa enemmän maalipaikkoja, joka nostaa luottamustamme tulevaan. MuSalla on pysynyt runko kasassa monta vuotta, jonka lisäksi he ovat vahvistuneet muun muassa hyvillä japanilaispelaajilla, joten uskoisin heidän olevan viime kautta vahvempia. Näiden muutaman päivän ajan olemme tutkineet heidän suurimpia vahvuuksiaan ja pyrkineet kehittämään omaa peliämme niiden mukaan. Lyhyestä valmistautumisajasta ja muutamista poissaoloista huolimatta uskon meidän olevan valmiita otteluun.

Vaikka huomiseen Gnistan – MuSa -otteluun ei pääse katsomoon voit silti olla hengessä mukana ostamalla tukilipun tai tukipaketin, joka sisältää myös Gnistanin kaulahuivin. Tukilipulla pääset myöhemmin myös fyysisesti paikalle Gnistanin Ykkösen kotiotteluun. Ostoksille pääset tästä.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.