Ilmari Hieta ei jatka Gnistanissa

Kaksi kautta Gnistanissa pelannut 23-vuotias laitapuolustaja on päättänyt keskittyä toistaiseksi työelämään eikä pysty jatkamaan keltapaidassa tulevalla kaudella.

Kiffenistä Oulunkylään kaksi vuotta sitten siirtynyt Hieta oli tärkeä lenkki Gnistanin noustessa Ykköseen 2019 sekä viime kauden loistavassa loppukirissä, jonka avulla sarjapaikka pelastui. Tilille kertyi myös kautta aikain ensimmäisen Kakkosen Cupin voitto vuonna 2019.

Nyt jalkapallo saa kuitenkin jäädä ja Aalto-yliopiston teknillisessä korkeakoulussa opiskeleva Hieta keskittyy ainakin kesän ajan oman alan töihin.

– Sanoin seuralle jo ennen kauden alkua, että jos saan hyvän kesätyöpaikan, niin voi olla etten pysty enää jatkamaan pelaamista, sillä oman alan työkokemus on tärkeää työurani kannalta. Nyt siinä kävikin juuri niin, että sain hyvän oman opiskelualani kesätyöpaikan, jota en pystynyt yhdistämään pelaamisen kanssa, joten päätös jalkapallon ja tämän työpaikan välillä piti tehdä.

– Päätös oli todella vaikea, koska olen viihtynyt hyvin Gnistanissa, mutta tiedän kuitenkin, että tämä päätös on minulle oikea ja se mitä haluan tehdä. Eli fudis jää nyt ainakin hetkeksi tauolle ja myöhemmin täytyy sitten katsoa mikä on tilanne. Arvostan seuran tukea, jota sain tätä päätöstä tehdessäni ja haluan myös kiittää seuraa näistä parista upeasta vuodesta.

Toimitusjohtaja Marko Kolsi kertoo, että joukkuetta ollaan vielä vahvistamassa.

– Olemme erittäin kiitollisia Ilmarin panoksesta seuralle viimeisen kahden vuoden aikana. Tilanne käytiin reilusti läpi kauden alla ja nyt tässä kävi meidän kannalta valitettavasti näin, mutta toisaalta olemme ylpeitä, että Ilmari on edennyt omalla opiskelu- ja työurallaan vakuuttavasti. Meillä on jo suunnitelma Ilmarin paikkaamiseen ja lähiaikoina on tulossa uutisia joukkueen vahvistamisesta.

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.