Haastattelussa Nnaemeka Anyamele: ”Haluan olla pelipaikkani paras Ykkösessä”

Nnaemeka Anyamele on ehtinyt pelata viisi kautta Veikkausliigassa sekä kokea vahvaa saksalaista jalkapallokulttuuria maan neljänneksi ylimmällä sarjatasolla. Jututimme "Emekaa" tulevan Ykkösen kauden alla.

Toisen kautensa keltapaidassa aloittava 26-vuotias Nnaemeka Anyamele kuuluu joukkueen kokeneempaan kaartiin, sillä vyöltä löytyy muun muassa 114 pelattua Veikkausliigan ottelua Hongan ja lauantaina harjoitusottelussa kohdattavan HIFK:n joukkueissa. Anyamele kokee, että erityisesti aika HIFK:ssa oli hänen uransa kannalta todella merkityksellinen ja näkee paljon yhtäläisyyksiä entisen ja nykyisen seuransa välillä.

– Muistoni HIFK:sta ovat hyviä ja opettavaisia. Kolmen kauden aikana saadut kokemukset ovat muovanneet minua ihmisenä ja pelaajana sellaiseksi kuin olen tänä päivänä. Liittyessäni HIFK:n joukkueeseen seura oli juuri noussut divarista liigaan, mutta oltiin heti valmiita tavoittelemaan sarjan kärkisijoja ja tällaisena koen seuran tilanteen nytkin. Gnistanissa on aloitettu hyvä ja mielenkiintoinen projekti, jossa pyritään kasvattamaan seuran toimintaa ja havittelemaan Ykkösen kärkisijoja sekä mahdollisesti jopa sarjanousua. Selkeä menestymisen ”passion” löytyy tästä seurasta!

HIFK:n punaisessa paidassa vietettyjen vuosien jälkeen oli edessä uudenlainen haaste Anyamelen siirryttyä Saksan neljänneksi ylimmällä sarjatasolla eli Regional-liigaa pelaavan BSV Rehdenin riveihin. Pääasiassa vasempana laitapuolustajana pelannut Anyamele sai vaihtelevasti vastuuta italialaisen Benedetto Muzzicaton systeemissä.

– Vuosi Saksassa oli todella opettavainen. Pääsin kokemaan sen, kuinka suuri jalkapallokulttuuri siinä maassa on. Kaikki pelaajat ovat mukana valtavalla voittamisen mentaaliteetilla heti alusta alkaen eikä mikään tule siellä ilmaiseksi, muistelee ”Emeka” ja kokemustensa pohjalta kehaisee Gnistanissa tapahtuneen muutosta ammattimaisempaan suuntaan.

– Saavuttuani Gnistaniin oli jo selkeästi havaittavissa, että seuran toiminta oli ammattimaistumassa ja Ricardo Duarten saavuttua seuraan otettiin tässä vielä iso askel eteenpäin niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.

Saksasta palattuaan Anyamele vietti pätkän vapaana agenttina ennen liittymistään Gnistanin miehistöön.  Laitapuolustajan mukaan pelituntuman ylläpitäminen oli pelaamattomuuden aikana jopa yllättävän helppoa.

– Harjoittelin paljon itsekseni ja muutaman Kakkosen joukkueen mukana pitääkseni kuntoani yllä odotellen mahdollisesti edessä siintävää seuraavaa haastetta. Pelituntuma ei ollut minulle koskaan ongelma.

Lopulta tämä haaste löytyi Ykköseen kaudeksi 2020 nousseesta Gnistanista, joka kiinnitti Anyamelen sopimuspelaajakseen viime vuoden maaliskuussa. Gnistanissa ”Emeka” pääsi nauttimaan isosta vastuusta alusta alkaen, mutta todella tärkeäksi kokeneen laitapuolustajan rooli muotoutui trillerimäisen loppukauden aikana.

Anyamele osui molemmissa viime kauden otteluissa VPS:ää vastaan.

Kuluneen valmistautumisjakson aikana Anyamele on jatkanut siitä, mihin viime kaudella jäi kuuluen joukkueen avainhahmoihin seurahistorian parasta sijoitusta sivunneen Suomen Cup -taipaleen aikana. Kaikissa Suomen Cupin peleissä täydet peliminuutit kellottanut nopea laitapuolustaja on tyytyväinen valmistautumisjaksoon.

– Pre-season on sujunut toistaiseksi hyvin. Olemme paljon hioneet ja käyneet läpi joukkueen pelitapaa ja yksilöiden vahvuuksien sovittamista siihen. Henkilökohtaisesti olen onneksi välttynyt loukkaantumisilta ja onnistunut pitämään huolta, että kuntoni kasvaa päivä päivältä kauden alun lähestyessä.

Näillä näkymin Gnistanin sarjakausi pyörähtää käyntiin 12.5. vierasottelulla VPS:aa vastaan. Anyamele näkee Gnistanilla olevan mahdollisuudet vaikka mihin kaiken mennessä nappiin.

– Meillä on kasassa nuori ja nälkäinen joukkue, jolla on rajattomat mahdollisuudet menestyä Ykkösessä. Toki tämä edellyttää, että pysymme joukkueena terveenä ja vältymme isoilta loukkaantumisilta. Omat henkilökohtaiset tavoitteeni eivät missään nimessä tule menemään joukkueen tavoitteiden edelle, mutta pyrin olemaan oman pelipaikkani paras pelaaja sarjassa.

Seuraavan kerran Gnistan ja ”Emeka” ovat tulessa huomenna lauantaina harjoitusottelussa HIFK:ta vastaan. Ilman yleisöä pelattava ottelu käynnistyy Oulunkylän urheilupuistossa kello 15 ja voit seurata sitä Solidsportin tarjoaman livestreamin kautta 5 €:n hintaan täältä.

Gnistanin pelaaja- ja valmentajatarinat tarjoaa:

Tilatessasi uutiskirjeen saat Gnistanin tuoreimmat suoraan sähköpostiisi.

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota käyttäjille paremman käyttökokemuksen.
Lue lisää.